Mobiili

Valikko

Suomi tähdentämään 3g:n tärkeyttä Brysseliin

Julkaistu:

Suomi korostaa alkuviikosta Brysselissä, että kolmannen sukupolven matkapuhelinmarkkinoiden ja laajakaistaverkon edistäminen on ensiarvoisen tärkeää EU:n kilpailukykyä turvattaessa. Lisäksi Suomi tähdenää, että viestintäsektorilla EU:n tulee pyrkiä pitämään asemansa alan ensirivin globaalina toimijana
Nämä asiat tulevat esille EU:n liikenne- ja teleministereiden kokouksessa Brysselissä 8. - 9. maaliskuuta.

Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen osallistuu kokoukseen. Maanantaina 8. maaliskuuta ministerit käsittelevät iltapäivällä viestintäasioita, ja tiistaina 9. maaliskuuta liikennesektorin kysymyksiä.

Galileosta tiedonanto

EU:n komissio kertoo ministereille eurooppalaisen satelliittinavigointijärjestelmän, Galileon tämän hetken tilanteesta.

Komissio antaa ministereille tiedoksi, miten kehityshanke on pysynyt aikataulussa sekä miten EU:n ja Yhdysvaltain välisissä neuvotteluissa on edetty.

Lisäksi ministerineuvosto saa tietoa siitä, missä vaiheessa hankkeen toimiluvan saajan valinta on tällä hetkellä. Galileo on Euroopan avaruusjärjestelmän ESA:n yhteishanke.

Sähköisen viestinnän tilanne

Komission mukaan EU-maiden tulee laittaa aktiivisemmin voimaan viestintämarkkinalainsäädäntö sekä jatkaa toimia kolmannen sukupolven matkaviestinnän levittämiseksi.

Nämä seikat tulevat ilmi komission viestintäministereille antamassa tiedonannossa. Komissio myös muistuttaa, että tele- ja viestintäsektori ovat tärkeitä toimialueita EU:n kilpailukyvyn lisäämisessä.

Ministerit keskustelevat puheenjohtajan etukäteen toimittaman neljän kysymyksen pohjalta. Jäsenmailta halutaan kommentteja muun muassa siitä, mitkä viestintäpolitiikan alueet ovat keskeisessä roolissa taloudellisen tuottavuuden lisäämisessä ja mitkä ovat kansallisten laajakaistastrategioiden tärkeimmät kohdat.

Viestintäministereiden hyväksymät päätelmät käsitellään maaliskuun lopulla kokoontuvalle Eurooppa-neuvostolle.

eEurooppa 2005

EU:n komissio ei näe tarvetta muuttaa eEurooppa 2005 –toimintasuunnitelmassa asetettuja tavoitteita laajenemisen yhteydessä. Komission viestintäministereille esittelemässä välitarkastelussa painotetaan sitä, että myös uusissa jäsenmaissa voidaan sitoutua toimintasuunnitelman tavoitteisiin.

Tiedonannossa painotetaan, että tieto- ja viestintäsektorilla korostuu liikaa teknologian ja sovellutusten rooli. Raportin mukaan tulisi kiinnittää enemmän huomiota hyödylliseen sisältöön ja toimiviin palveluihin.

Suomi on sitoutunut eEurooppa 2005 –toimintasuunnitelman tavoitteisiin sekä Eurooppa-neuvostossa että eri ministerineuvostoissa.

Roskapostin estäminen

Sähköpostiin ja matkapuhelimiin tulevien ei-toivottujen viestien estämiseksi on suunnitteilla yhteiseurooppalaisia toimenpiteitä. Ministerien on tarkoitus hyväksyä asiaa koskevat päätelmät.

Päätelmissä painotetaan jäsenmaiden keskinäisen ja laajemman kansainvälisen yhteistyön merkitystä roskapostien torjunnassa.

Lisäksi päätelmissä kehotetaan viranomaisia yhteistyöhön yksityisten yritysten kanssa tämän ongelman ratkaisemiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    2. 2

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Tiesitkö? Tämän vuoksi lentokoneessa ei saa käyttää puhelinta

    5. 5

      Lapissa on lämpimintä ja ”suunta vain ylöspäin” – yksi asia ratkaisee helteen kohtalon muualla Suomessa

    6. 6

      Vaaratilanne pesäpallo-ottelussa – viisimetrinen teräspylväs kaatui katsomoon

    7. 7

      Salvador Dali sai surrealistisen isyyskanteen 28 vuotta kuolemansa jälkeen – selvänäkijä syyttää syrjähypystä

    8. 8

      Maria Veitola julkaisi kuvan 15 vuoden takaa – ulkonäkö hämmästyttää somessa: ”Vai sittenkin Victoria Beckham?”

    9. 9

      Entinen Kauniit ja rohkeat -näyttelijä pukeutui pelkkään vartalomaaliin sarjisfestareilla – kuvat liikaa some-kanaville

    10. 10

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    4. 4

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    5. 5

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    6. 6

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    7. 7

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    8. 8

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    9. 9

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    10. 10

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    7. 7

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    2. 2

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Tiesitkö? Tämän vuoksi lentokoneessa ei saa käyttää puhelinta

    5. 5

      Lapissa on lämpimintä ja ”suunta vain ylöspäin” – yksi asia ratkaisee helteen kohtalon muualla Suomessa

    6. Näytä lisää