Mobiili

Nordea luopui kaksois-simistä

Julkaistu:

Nordea ja mobiilimaksamista edistävä Mobey Forum luopuvat matkapuhelimien kaksoissiruun perustuvasta maksamisteknologiasta, sanoi mobiilimaksamisen tunnetuimpiin edistäjiin kuuluva Nordean pankinjohtaja Bo Harald keskiviikkona.
Haraldin mukaan kaksois-simin korvaajaksi on löytymässä parempi ratkaisu pki-autentikoinnista. Kaksois-sim toimi piloteissa mainiosti, mutta se tuli markkinoille liian myöhään Harald arvioi.

Kaksois-sim-ratkaisussa puhelimeen asennettiin operaattorin tietoliikennettä hoitavan kortin lisäksi autentikointia ja liikenteen salaamista hoitava luottolaitoksen sim-kortti.

Haraldin mukaansa kaksois-sim kaatui osittain myös Ericssonin ja Motorolan rahapulaan. Yritykset leikkasivat kehitysohjelmiaan eivätkä tehneet tupla-sim puhelimia.

- Mobiilimaksamisessa ei ole kovin pitkälle päästy, arvioi Harald viime vuosien kehitystä liikenne- ja viestintäministeriön mobiilikehityksen edistämiseen keskittyneen kaksivuotisen Mona-ohjelman päättäjäistilaisuudessa Helsingissä. Hänen mukaansa koko prosessissa aliarvioitiin tottumisvankilan vaikutusta.

- Suuret ihmisjoukot ovat oppineet käyttämään sähköisiä palveluita pc:ltä, mutta mobiiliympäristöön toiminta ei ole siirtynyt, vaikka matkapuhelimen näytölle saadaan ihan samat tiedot ja toiminnot, Harald sanoi.

Haraldin mukaan Bluetoothin hidas yhteydenmuodostus osoittautui kompastuskiveksi. Lisäksi teollisuusmaissa on lisärasitteena wap-flopista kertynyt henkinen velkasaldo.

- Ehkä Venäjällä ja Kiinassa, jossa tätä velkasaldoa ei ole, päästään asiassa reippaammin eteenpäin.

Onnistumisen kolme ehtoa

Haraldin perustuman pankkialan yhteistyöelin Mobey Forum esittää nykyään, että mobiilimaksamisen onnistuminen edellyttää kolmea ehtoa: Asiakkaalla on oltava vapaus vaihtaa pankkia, operaattoria ja puhelinta. Näiden lisäksi asiakaskokemuksen on oltava mukava.

Harald muistuttaa, että mobiiliasikkailla on vain yksi käsi. Myös maksusovellukset on tehtävä niin, että niitä on kätevä käyttää myös yksikätisten mielestä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    4. 4

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    6. 6

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    7. 7

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    8. 8

      Uskoisitko 62-vuotiaaksi? Ex-huippumalli Janice Dickinson keimailee luksusjahdin kannella seksikkäissä pikkubikineissä – häämatkaa lykättiin rintasyövän takia

    9. 9

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    10. 10

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    10. 10

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    4. 4

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    6. Näytä lisää