Mobiili

Valikko

EU-ministerit keskustelevat tietoturvaministeriön perustamisesta

EU:n liikenne- ja teleministerit kokoontuvat Luxemburgissa 5. - 6. kesäkuuta ja käyvät siellä periaatekeskustelun eurooppalaisen verkko- ja tietoturvaviraston perustamisesta.
Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen osallistuu kokoukseen. Torstaina 5. kesäkuuta ministerit käsittelevät aamupäivän viestintäasioita. Iltapäivän aiheina ovat lentoliikenneasiat. Perjantaina 6. maaliskuuta ministerit käsittelevät muita liikenneaiheita.

Ministerit keskustelevat Euroopan tieto- ja verkkoturvaviraston perustamisen mahdollistavasta asetuksesta. Ministerien tarkoituksena on löytää yhteisymmärrys viraston oikeusperustasta.

Suomen mielestä viraston perustaminen on tärkeää. Tämän vuoksi asetus tulisi saattaa voimaan mahdollisimman pian. EU:n yhteisellä verkko- ja tietoturvavirastolla halutaan lisätä yhteisön ja jäsenvaltioiden valmiutta torjua verkko- ja tietoturvaongelmia.

Viestintäministerien on tarkoitus hyväksyä ensi joulukuussa Genevessä pidettävän YK:n tietoyhteiskuntahuippukokouksen päätelmät.

Päätelmissä korostetaan viestintäteknologian tuomia mahdollisuuksia edistää muun muassa maailmanlaajuista kestävää kehitystä sekä sosiaalista, poliittista ja kulttuurillista yhteenkuuluvuutta.

TEN-verkon suuntaviivat

Ministereille esitellään Euroopan laajuisen TEN-liikenneverkon tulevaisuutta pohtineen työryhmän mietintö. Työryhmä on ottanut erityisesti huomioon EU:n laajenemisen vaikutukset liikenneverkon tulevaisuuden suunnittelussa ja rahoituksessa.

Entisen liikennekomisaarin Karel van Miertenin johtaman työryhmän päätehtävänä on ollut laatia lista komissiolle TEN-liikenneverkon tärkeimmistä hankkeista. Hankelistaa aiotaan hyödyntää, kun päätetään eurooppalaisen liikenneverkon laajuudesta.

Suomi on esittänyt, että yhteisön TEN-verkkoon otettaisiin mukaan Itämeren moottoritie- hanke. Hanke perustuu komission valkoisessa kirjassa esitettyyn ajatukseen merten moottoriteistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Ferrari hurjassa vauhdissa – rataennätys murskaksi F1-harjoituksissa!

    4. 4

      Poliisia paennut mies kuoli ajettuaan auton kyljelleen Kontiolahdella – ajonopeudeksi mitattiin 205 kilometriä tunnissa

    5. 5

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    6. 6

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    7. 7

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    10. 10

      HS: Poptähti Alman, 21, nousukiito jatkuu – poikkeuksellinen suomalaistemppu Britanniassa!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    5. 5

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    6. 6

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    7. 7

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    8. 8

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    9. 9

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    10. 10

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Ferrari hurjassa vauhdissa – rataennätys murskaksi F1-harjoituksissa!

    4. 4

      Poliisia paennut mies kuoli ajettuaan auton kyljelleen Kontiolahdella – ajonopeudeksi mitattiin 205 kilometriä tunnissa

    5. 5

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    6. Näytä lisää