Mobiili

Valikko

Englannin 3:n johtaja lelutehtaalle

Julkaistu:

Hutchison 3G:n Englannin operaattorin kaupallinen johtaja Keith Bradley on saanut uuden komennuksen sen jälkeen kun brittiasiakkaat osoittivat kovin vähäistä innostusta 3:n palveluja kohtaan. Lehtitietojen mukaan hänet on siirretty emoyhtiön Hutchison Whampoan lelutehtaalle Hong Kongiin.
Italiassa 3 on käynnistänyt toiminta iloisemmissa merkeissä. Italian 3:n toimitusjohtaja Vincenzo Novari on kertonut lehdistölle odottavansa 200 miljoonan euron liikevaihtoa tänä vuonna ja yrityksen toiminnan muuttuvan voitolliseksi kahdessa tai kolmessa vuodessa.

Italiassa 3g-operaattori on saanut noin 50 000 asiakasta ensimmäisen kuukauden aikana. Sen tavoitteena on päästä miljoonaan asiakkaaseen ensimmäisen toimintavuoden aikana. Tavoite näyttää olevan saavutettavissa, sillä operaattori saa päivittäin 1000-1500 uutta asiakasta.

Englannissa, jossa palvelu avattiin samaan aikaan kuin Italiassa, on päästy vain noin 10 000 tilaajaan, joista monet ovat myös valittaneet teknisistä ongelmista.

Hutchison Whampoa omistaa 88 prosenttia Italian 3:sta ja 65 prosenttia UK 3:sta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    2. 2

      Mike Tysonilta suorat sanat nyrkkeilyn megaottelusta – ”McGregor kuolee kehässä”

    3. 3

      Suomalainen suosikkibloggaaja avautuu alastomuuden hyödyistä – sensuelli kuva sykähdyttää: joogaa ilkosillaan ällistyttävässä asennossa

    4. 4

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    5. 5

      Torstaina kolkutellaan jopa 27 astetta? Meteorologi: ”Pienestä kiinni, meneekö tämän vuoden lämpöennätys rikki”

    6. 6

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    7. 7

      SSS: Liki tonnin siitossonnin mutapiina päättyi – omistaja: ”Se oli aika huonossa hapessa”

    8. 8

      Norwegianin lento Helsingistä Roomaan joutui tekemään hätälaskun – syynä matkustajan sairauskohtaus

    9. 9

      Harrastajalentäjä Satu kuvasi, kun ”Putinin kone” laskeutui Lappeenrantaan – perästä purettiin ”tolkuton määrä” kontteja

    10. 10

      Kiinalaisalukset Helsinkiin vierailulle – osallistuvat ensin sotaharjoitukseen Venäjän kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    5. 5

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    8. 8

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    9. 9

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    10. 10

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    2. 2

      Mike Tysonilta suorat sanat nyrkkeilyn megaottelusta – ”McGregor kuolee kehässä”

    3. 3

      Suomalainen suosikkibloggaaja avautuu alastomuuden hyödyistä – sensuelli kuva sykähdyttää: joogaa ilkosillaan ällistyttävässä asennossa

    4. 4

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    5. 5

      Torstaina kolkutellaan jopa 27 astetta? Meteorologi: ”Pienestä kiinni, meneekö tämän vuoden lämpöennätys rikki”

    6. Näytä lisää