Mobiili

Valikko

CBS: Yhdysvallat pommitti Bagdadin TV-keskusta E-pommilla

Yhdysvallat on ilmoittanut pyrkivänsä estämään Irakin johdon "propaganda- ja disinformaatiokanavana" toimivan valtion televisiokanavan toiminnan. Etelä-Bagdadissa sijaitsevaan TV-keskukseen on iskettiin yön aikana ohjuksilla. Uutistietojen mukaan Yhdysvallat kokeili keskukseen uutta E-pommia.
Yhdysvaltain sotilasviranomaiset kertoivat keskiviikkona Irakin valtion television olevan liittouman sotilaskohteiden listalla. USA pyrkii operaatiolla heikentämään Irakin johdon kommunikaatiokykyä ja estämään "propagandan ja disinformaation" välittämisen, BBC kertoo.

Aikaisin keskiviikkona Etelä-Bagdadin TV-keskukseen iskettiin useilla ohjuksilla. Valtion tv-kanavan lähetykset keskeytyivät noin kolmeksi tunniksi. Lähetykset alkoivat uudelleen kahdeksalta Suomen aikaa.

Myös Irakin kansainvälisen satelliittikanavan lähetykset keskeytyivät iskujen ajaksi.

Maanantaina käynnistetty al-Jazeera -satelliittikanavan engalannin kielinen verkkopalvelu on ollut alusta asti tavoittamattomissa. Syyksi on epäilty sekä hakkereiden palvelunestohyökkäystä että odotettua suuremman kävijämäärän aiheuttamaa ylikuormitusta.

Uutta E-pommia kokeiltiin

Yhdysvaltain puolustusministeriö ei ole vahvistanut CBS-televisiokanavan väitettä, jonka mukaan TV-keskusta vastaan hyökättiin salaisella elektromagneettiseen pulssiin perustuvalla ja vielä testivaiheessa olevalla pommilla.

CBS:n tietojen mukaan uusi E-pommi kehittää mikroaaltopulssin, joka pystyy tuhoamaan elektronisia laitteita kuten tietokoneita ja radiolaitteita ja lisäksi muun muassa estämään tutkien toimintaa.

Lisäksi pommin väitetään häiritsevän esimerkiksi lentokoneiden ja autojen sytysjärjestelmiä ja aiheuttavan sähkökatkoksia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    3. 3

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    4. 4

      Tällainen on Virossa järjestettävien parinvaihtobileiden etiketti – älä tee näitä mokia seksijuhlissa

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Pihla Viitalan gaalamekossa dramaattinen kaula-aukko – satiinipuvun alla piilee yllätys

    7. 7

      Roope Salmista ei kutsuttu Jussi-gaalaan: ”Tuukka Temonen osti mulle kutsun”

    8. 8

      Krista Kosonen säteilevänä Jussi-gaalassa: yllä sama iltapuku kuin raskausaikana – ”Loppuillasta, kun heiluu tuolla...”

    9. 9

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    10. 10

      Tässä kaikki Jussi-voittajat – IS seuraa kotimaisen elokuvan palkintogaalaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    7. 7

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    8. 8

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    9. 9

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    10. 10

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    10. 10

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    3. 3

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    4. 4

      Tällainen on Virossa järjestettävien parinvaihtobileiden etiketti – älä tee näitä mokia seksijuhlissa

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. Näytä lisää