Mobiili

Valikko

Vangittuna olleiden Sonera-johtajien kulkuluvat jäädytettiin

Hyllytetyt viestintäjohtaja Jari Jaakkola tai integraatiojohtaja Henri Harmia eivät ole kumpainenkaan Sonerassa korvaamattoman miehen maineessa. Ensimmäinen on korvattu ja jälkimmäisen urakka on jo pääosiltaan tehty. Toistaiseksi miehet ovat tervetulleita Soneraan enää vieraina.
- Heillä ei ole enää kulkuoikeutta, vahvistaa Sonera Oyj:n vt. viestintäjohtaja Jyrki Karasvirta keskiviikon Iltalehdessä.

Harmia teki jättiurakan TeliaSonera-integraation valmistelussa.

- Integraation jälkeen Harmia olisi joka tapauksessa siirtynyt toisenlaisiin tehtäviin, Karasvirta sanoo.

Karasvirran mukaan ilman kulkukorttia Harmia ja Jaakkola pääsevät Soneran tiloihin vain, jos joku toinen soneralainen ottaa heidät vieraakseen. Vaikka työpaikalleen tehtävistään vapauteuilla ei ole asiaa, työlainsäädännön mukaisesti heidän työsuhteensa jatkuu palkallisena.

Harmian ja Jaakkolan työtehtävistä vapautus jatkuu heitä koskevan epäillyn törkeän viestintäsalaisuuden loukkaamisen esitutkinnan ajan ja syyteharkinnan valmistumiseen saakka. Jos syyteharkinnan seuraus o­n syyttäminen, oikeudenkäynnit lainvoimaiseen tuomioon saakka kaksikko katselee sivussa työtehtävistään.

Iltalehden mukaan Jaakkolan työpaikalle saapuvan postin Karasvirta ?saa valtakirjan nojalla avata?. Vankeus oli niin näyttävästi julkisuudessa, että ?työtehtäviin liittyvät sähköpostitkin osataan lähettää oikeaan osoitteeseen.?

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    2. 2

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    3. 3

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    4. 4

      Likainen käräjäriita päättyi vuokralaisen voittoon – väitteet vaipoista, jauhoista ja ulosteesta hylättiin

    5. 5

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    6. 6

      Kirsi-Kaisa Sinisalo hakee eroa Eppu-kitaristi Pantse Syrjästä: ”Uusi elämä on nyt aluillaan”

    7. 7

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    8. 8

      Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

    9. 9

      ”Maailman turvallisin” kolikko otetaan tänään käyttöön – siihen on piilotettu salainen ominaisuus

    10. 10

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    3. 3

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    4. 4

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    5. 5

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    6. 6

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    7. 7

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    8. 8

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    9. 9

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    9. 9

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    2. 2

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    3. 3

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    4. 4

      Likainen käräjäriita päättyi vuokralaisen voittoon – väitteet vaipoista, jauhoista ja ulosteesta hylättiin

    5. 5

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    6. Näytä lisää