Mobiili

Valikko

Viestintävirasto epäilee: Sonerassa rikottu tietosuojalakia

Viestintäviraston mukaan sillä on syytä epäillä, että Sonera Oyj:ssä on eräissä tapauksissa käsitelty televiestinnän tunnistamistietoja televiestinnän tietosuojalain vastaisesti. Viestintävirasto saattaa ratkaisunsa asiaa jo tutkivan poliisin tietoon. Sonera haluaa asioiden perinpohjaista selvittämistä.
Soneralta saatujen selvitysten perusteella Viestintävirasto katsoo, että teletoiminnan tietoturvallisuutta ja tunnistamistietojen käsittelyä koskeva ohjeistus on yrityksessä ollut yleisellä tasolla kattavaa. Tietoturvallisuuden hallinnassa ja tunnistamistietojen käsittelyssä on havaittu myös puutteita, jotka virasto velvoittaa yhtiön korjaamaan.

Sonera uskoo, että yhtiössä marraskuussa 2002 käynnistetty projekti tunnistamistietojen käsittelyn dokumentoinnin ja valvonnan yhtenäistämiseksi koko konsernissa tulee täyttämään Viestintäviraston asettaman velvoitteen.

Viestintävirasto pyysi 11. lokakuuta Soneralta yksityiskohtaista selvitystä siitä, onko yhtiössä käsitelty vuosina 2000 - 2001 televiestinnän tunnistamistietoja televiestinnän tietosuojalain vastaisesti. Viestintävirasto sai Soneralta 16. lokakuuta selvityksen, jonka pääasiallisena sisältönä oli ulkopuolisen asianajajan suorittama sisäinen tutkimus.

Viestintävirasto pyysi Soneralta myös yksityiskohtaisemman lisäselvityksen, jonka Sonera toimitti 24. lokakuuta.

Kolme häkissä

Sonerasta kerrotaan, että jo välittömästi Helsingin Sanomien jutun ilmestymisen 11. lokakuuta jälkeen yritys itse pyysi poliisia tutkimaan asiaa. Tutkintaan liittyen on parhaillaan vangittuna kaksi ja pidätettynä yksi Soneran yritysturvallisuusyksikköön kuuluva henkilö.

Sonera ilmoittaa, että se ei ole poliisitutkinnan virallinen osapuoli, eikä yhtiöllä ole yksityiskohtaista tietoa vangitsemisiin tai pidätykseen johtaneista syistä.

Poliisitutkintaa koskevat kyselyt Sonera pyytää osoittamaan asiaa tutkivalle Keskusrikospoliisille.

- Viestintäsalaisuus on Soneralle pyhä asia, ja suhtaudumme esitettyihin väitteisiin erittäin vakavasti. Olennaisinta Soneralle on, että asia selvitetään mahdollisimman perusteellisesti ja esiin saadaan totuus. Tämän varmistamiseksi olemme toimineet ja tulemme jatkossakin toimimaan täydessä
yhteistyössä viranomaisten kanssa ja antamaan heille kaiken mahdollisen apumme, huomauttaa Soneran toimitusjohtaja Harri Koponen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    2. 2

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    5. 5

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    6. 6

      Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

    7. 7

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    8. 8

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    9. 9

      Tuulenpuuskat aiheuttaneet satoja tehtäviä pelastuslaitokselle – sähköt poikki ainakin 30 000 taloudelta

    10. 10

      Parantumatonta syöpää pitkään sairastanut Juhani, 70, tahtoo armokuoleman: ”En voi elämässä enempää kokea”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    4. 4

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    5. 5

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    8. 8

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    9. 9

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    10. 10

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    9. 9

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    2. 2

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    5. 5

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    6. Näytä lisää