Mobiili

Valikko

Umts-patenteille viiden prosentin lisenssikatto

Julkaistu:

Wcdma-tekniikkaa käyttävät suuret 3g-kehittäjät ja valmistajat ovat sopineet viiden prosentin kokonaislisenssikatosta. Nokia, NTT DoCoMo, Ericsson, Siemens ja useat japanilaiset valmistajat ovat saavuttaneet "yhteisymmärryksen vaatimattomista rojaltimaksutaksoista" keskiviikkoisen tiedotteen mukaan.
Nokian muutama kuukausi sitten ehdottama rojaltitason rajoittaminen on siis toteutumassa. Ennakkokaavailujen mukaisesti amerikkalainen Qualcomm Communications Inc. ei ole suostunut mukaan 3g-lisenssikattoon.

Umtsin puolesta Qualcommia vastaan

Qualcomm, joka hallitsee suurta osaa kapeakaistaisen cdma:n patenttioikeuksista samoin kuin sen suoran jatkajan cdma2000:n oikeuksista, on kieltäytynyt tästä rojaltisopimuksesta. Kilpailevan wcdma-tekniikan kehittäjien rojaltikaton on katsottu suuntautuvan juuri Qualcommia vastaan.

Sen lisenssimaksupolitiikkaa pidetään kovana ja sen lisäksi Qualcomm on sijoittanut itsensä matkapuhelinteollisuuden arvoketjussa sellaiseen asemaan, ettei sen kelkkaan lähteneillä ole järkevää vaihtoehtoa tuote- tai lisenssimaksuille.

Nokian, NTT DoCoMon ja muiden wcdma-toimittajien yhteistiedotteessa mainitaan myös cdma2000-patentit, joita on siis myös muilla kuin Qualcommilla. Tiedotteen mukaan yhteisymmärrys on olemassa myös siitä, että cdma2000-patentteja lisensioidaan "oikeudenmukaisin ja kohtuullisin" ehdoin.

Wcdma-patenttioikeuksien hinnoittelusta käytetään sanoja vaatimaton, tasapuolinen ja kohtuullinen. Rojaltien kumulatiiviseksi yhteismäärä määritellään myös yhdellä numeroyksiköllä ilmastavaksi. Viiden prosentin kattoon viitataan

- Aloite merkitsee, että WCDMA -teknologian kumulatiiviset patenttilisenssimaksut pysyvät terveellä tasolla. Esimerkiksi Kiinassa viimeisen kehityksen valossa näyttää siltä, että kumulatiivinen patenttilisenssimaksu pysyy jopa alla viiden prosentin.

Tämä tekee WCDMA-standardin turvalliseksi investointikohteeksi operaattoreille, laitevalmistajille ja sovellustenkehittäjille, sanoo Nokian johtokunnan jäsen Yrjö Neuvo.

Ryhmän hallussa valtaosa wcdma-oikeuksista

NTT DoCoMo, Ericsson, Nokia ja Siemens omistavat selkeän enemmistön wcdma-patenteista. Tällä hetkellä noin 110 matkapuhelinoperaattoria maailmanlaajuisesti on ilmoittanut ottavansa wcdma-teknologian käyttöön kolmannen sukupolven matkapuhelinstandardina.

Japanilaiset valmistajat ja essentiaalipatenttien haltijat Fujitsu, Matsushita Communications Industrial (Panasonic), Mitsubishi Electric, NEC ja Sony Corporation ovat ilmaisseet halunsa olla mukana sopimuksessa.

- On erittäin tärkeää, että matkapuhelinteollisuus säilyttää kumulatiivisen patenttilisenssimaksun kilpailukykyisenä ja näin rohkaisee matkapuhelinalan kasvua ja innovatiivisuutta. Samalla se pitää wcdma:n avoimena ja globaalina standardina?, sanoo Siemensin Information and Communications Mobile Groupin johtokunnan jäsen Lothar Pauly.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkijaryhmä rantautui asumattomalle saarelle – rannalla odotti ikävä yllätys

    2. 2

      NHL:n kevään tuhkimotarina on elossa – jättipaukku voiton päässä

    3. 3

      Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    4. 4

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    5. 5

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    6. 6

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    7. 7

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    8. 8

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    9. 9

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    10. 10

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    5. 5

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    6. 6

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    7. 7

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    8. 8

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkijaryhmä rantautui asumattomalle saarelle – rannalla odotti ikävä yllätys

    2. 2

      NHL:n kevään tuhkimotarina on elossa – jättipaukku voiton päässä

    3. 3

      Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    4. 4

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    5. 5

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    6. Näytä lisää