Mobiili

Valikko

VTT: 5G syrjäyttää 3G:n jo vuonna 2010

Vuonna 2010 käytössä on jo niin sanottuja viidennen sukupolven matkapuhelinratkaisuja, Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen professori Pertti Raatikainen sanoo. Tuolloin 5G-ratkaisut syrjäyttävät nykyisin tarkoitetut 3G-ratkaisut.
VTT:n arviossa nimitystä 4G käytetään uusista verkkovierailu (roaming) -teknologioista, joilla samat multimediapalvelut ovat tarjolla kaikille käyttäjille verkkoratkaisusta riippumatta.

Raatikaisen mukaan seuraavan 5-10 vuoden aikana gprs-, 3g- ja wlan-verkkoja päästään käyttämään samoilla päätelaitteilla, ja tätä kutsutaan 4G-teknologiaksi. Sen jälkeen 5G:ksi kutsuttavat verkkoratkaisut alkavat korvata 3G-verkkoja.

Esimerkiksi kiinteistön sisällä matkapuhelin/pda voi olla yhteydessä wlan-tukiasemaan, ja käyttäjän astuessa ulos siirtyä käyttämään 3G-verkkoa ja edelleen muihin alemman standardin verkkoihin huonommilla kuuluvuusalueilla.

Vuonna 2010 5G-ratkaisut tarjoavat kaikki ja vähän enemmänkin tällä hetkellä 3G-standardien lupaamista palveluista kuten korkealaatuista reaaliaikavideota, Europemedia kertoo.

Tuleva korkeataajuuksinen 5G-verkkoratkaisu noudattelee VTT:n mukaan Euroopan Komission Samba-hankkeen määrityksiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    2. 2

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    3. 3

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    4. 4

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    5. 5

      Kommentti: Snookermestari Ronnie O’Sullivan sai maistaa omaa lääkettään

    6. 6

      Kolikkokohusta tuli välittömästi some-vitsi – tällaisia vaihtoehtoisia juhlarahoja suomalaiset keksivät

    7. 7

      Kolme uutta ministeriä, kokoomus ja perussuomalaiset jakavat salkkuja keskenään

    8. 8

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    9. 9

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    10. 10

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    5. 5

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    6. 6

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    7. 7

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    8. 8

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    9. 9

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    10. 10

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    2. 2

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    3. 3

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    4. 4

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    5. 5

      Kommentti: Snookermestari Ronnie O’Sullivan sai maistaa omaa lääkettään

    6. Näytä lisää