Mobiili

Valikko

Elisa yhdisti Suomen ja Saksan runkoverkkonsa

Julkaistu:

Elisa Communications Oyj:n tytäryhtiö Oy Finnet International Ab on yhdistänyt konsernin Suomen ja Saksan optiset runkoverkot. Yhteys on osa Finnet Internationalin Itämeren alueen transmissioverkkoa, kertoo Elisa tiedotteessaan.
Elisa on usean vuoden ajan investoinut saksalaisiin kaupunkioperaattoreihin ja rakentanut Saksaan koko maan kattavan tietoliikenneinfrastruktuurin. Konsernista on samalla tullut merkittävä pelaaja Saksan sisäisillä tietoliikennemarkkinoilla.

- Finnet Internationalin toimittama runkoyhteys Suomen ja Saksan välillä avaa saksalaiselle asiakaskunnallemme suurikapasiteettiset ja laadukkaat yhteydet Suomeen, Skandinaviaan, Baltiaan ja Venäjälle. Loppuasiakkaidemme lisäksi uskomme muiden saksalaisoperaattoreiden olevan kiinnostuneita tästä kapasiteetista, sanoo Finnet Internationalin toimitusjohtaja Gunnar Nyström.

- Verkkojen yhdistämisen kautta Elisa-konserni kykenee tuottamaan tietoliikennepalveluja kokonaan omaan tietoliikenne-platformiinsa nojautuen. Tästä on asiakkaillemme sekä taloudellisia että laadullisia etuja. Näin mahdollistuvat esimerkiksi toimipisteiden lan-verkkojen yhdistäminen, puhelinvaihteiden verkottaminen konserniverkoksi sekä uudet ip-protokollaan pohjautuvat laajakaistapalvelut.

Optiset runkoverkot toimivat rakennusalustana erilaisille tietoliikennepalveluille, kun data- ja puheyhteyksille sekä internet-liikenteelle. Finnet Internationalin toimittaman yhteyden kapasiteetti Suomen ja Saksan välillä on alkuvaiheessa 155 Mbit/s, ja sitä laajennetaan vuonna 2002 gigabittiluokan nopeuksiin asti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Syrjäkylän pikkumökissä kituuttaneen pariskunnan pankkitileiltä löytyi jymy-yllätys – juristi kertoo Suomessa yleistyvästä ilmiöstä

    2. 2

      EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

    3. 3

      Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

    4. 4

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    5. 5

      Kemikaalein kirkastettu Littoistenjärvi sameni nopeasti – tutkija kertoo nyt, mitä se tarkoittaa

    6. 6

      HS: Perussuomalaiset kaatoivat alkoholilain uudistusta koskevan kompromissin

    7. 7

      Alkoholilain kompromissi tyssäsi perussuomalaisten vastustukseen – sopua haetaan taas huomenna

    8. 8

      Johnny Deppin tyrmäävän kaunis tytär täytti 18 vuotta – julkaisi rohkean syntymäpäiväkuvan: kuin ilmetty äitinsä!

    9. 9

      Vuosi Temptation Island 2 -kaudesta: Sikailevana Mikana tutuksi tullut Mika, 40, puhuu suunsa puhtaaksi tosi-tv:stä ja suhteensa tilasta

    10. 10

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    2. 2

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    3. 3

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    4. 4

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    5. 5

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    6. 6

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    7. 7

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    8. 8

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    9. 9

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    10. 10

      Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Syrjäkylän pikkumökissä kituuttaneen pariskunnan pankkitileiltä löytyi jymy-yllätys – juristi kertoo Suomessa yleistyvästä ilmiöstä

    2. 2

      EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

    3. 3

      Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

    4. 4

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    5. 5

      Kemikaalein kirkastettu Littoistenjärvi sameni nopeasti – tutkija kertoo nyt, mitä se tarkoittaa

    6. Näytä lisää