eSports

Valikko

HIFK:n HREDS on pelannut puoli vuotta yhdessä: ”Virheitä saa ja pitää sattua”

KILPAPELAAMINEN
HIFK:n pelijoukkueen Helsinki REDSin ensimmäiseen puoleen vuoteen on mahtunut kolme mitalisijaa.
Marraskuussa esitelty HIFK:n pelijoukkue, Overwatchia pelaava Helsinki REDS, on pian pelannut puoli vuotta yhdessä.

Joukkue on vajaan kuuden kuukauden aikana onnistunut nappaamaan kolme mitalisijaa LAN-turnauksista. Saldo on yksi kulta ja kaksi hopeaa.

HREDS kisasi pääsiäisenä Tanskassa, josta joukkue sai hopeaa hitaan alun jälkeen. Reissu oli opettavainen, sillä se oli joukkueen ensimmäinen ulkomailla.

– Tanska oli kaikin puolin opettavainen kokemus ulkomaalaisesta LAN-tapahtumasta. Järjestelyt oli varsin heikot, mutta sen ympärillä piti joukkueiden pärjätä, kertoo Miika ”BBR” Tekoniemi Ilta-Sanomille.

Turnaus oli joukkueelle hankala, sillä Overwatch päivittyi vain hetkeä ennen turnausta.

– Nopealla aikataululla muutoksiin reagointi oikealla tavalla oli haaste, mutta siitä huolimatta saimme hyvää näkyvää tulosta.

Tekoniemi on iloinen siitä, että joukkue on yltänyt jokaisessa pelaamassaan lan-turnauksessa mitalisijoille. Kaksi mitaleista on hopeisia.

– Mutta ei hopea tietenkään ketään meistä lämmitä.

Puoleen vuoteen on mahtunut kymmeniä turnauspelejä. Erityisesti yksi on jäänyt mieleen – nimittäin joukkueen ensimmäinen.

– Debyyttimme Go4Overwatch-turnauksessa jäi hieman harmittamaan, kun putosimme heti ensimmäisellä kierroksella. Siinä oli paikka näyttää heti tasoamme, mutta jäimme paras yhdestä -pelissä toiseksi. Peli jäi varmasti harmittamaan kaikkia, mutta antoi samalla paljon lisävirtaa painaa eteenpäin.

HREDSin tavoite on olla tulevaisuudessa Overwatchin kärkinimi. Tekoniemi sanoo suoraan, että mikään muu ei joukkueelle kelpaa.

– Tavoitteena on saada enemmän näyttöä online- sekä lan-turnauksista, ja siten vakiinnuttaa paikkamme Euroopan kärkinimien joukossa.

Nuorukainen kertoo joukkueensa eroavan muista ryhmätyöskentelyn osalta.

– Tämmöistä porukkaa on nykyään erittäin vaikea löytää. Olemme melko kriittisiä omiin suorituksiimme, joten uskon, että kaikilla osa-alueilla on vielä parantamisen varaa.

– Virheitä saa ja pitää sattua, että voi oppia.

Manageri tietää jo missä pitää parantaa

HREDSin managerin, vesipojan ja tarpeen tullen muitakin rooleja hoitavan Christer Kasurisen mukaan HREDS on kehittynyt tasaisesti sitten marraskuun.

– Ammattimaisuus ja pitkäjänteisyys ovat asioita, jotka näkyvät tekemisen muodossa kaikilla osa-alueilla, kertoo Kasurinen IS:lle.

Kasurisen mukaan joukkueella on tällä hetkellä erityisesti kaksi tiettyä asiaa kehityksen kohteena.

– Pelin sisäinen kommunikaatio ja suorituksen tasaisuus ovat kohtia, joihin kiinnitetään jatkuvasti enemmän ja enemmän huomiota.

Joukkueen osalta kalenterissa on juuri nyt tyhjää, mutta manageri tutkii jatkuvasti Euroopan turnaustarjontaa. Pelit jatkuvat kuitenkin pian taas netin välityksellä.

– Lisäsimme harjoitusmääriä nyt Kööpenhaminan turnauksen jälkeen. Olemme pian palaamassa myös online-turnausten pariin pienen tauon jälkeen.

Overwatch-yhteisö odottaa vesi kielellä lisätietoa tulevasta OW-liigasta, jonka järjestää pelin kehittäjä ja julkaisija Blizzard Entertainment. Kasurinen myöntää, että liigasta on keskustelu, mutta että myös HREDS odottaa liigasta lisätietoja.

– Kuten sanottua, niin tietoa ei ole vielä paljoa meille liigasta tullut, mutta asiasta on kyllä keskusteltu. Mielenkiinnolla odotan, koska Blizzard ottaa jälleen yhteyttä asian tiimoilta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    3. 3

      AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

    4. 4

      Pekka Rinteen voittovire jatkuu – tähtipuolustaja varasti show’n

    5. 5

      LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

    6. 6

      Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

    7. 7

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    8. 8

      Äiti sai nelijalkaisena syntyneen vauvansa pitkästä aikaa syliin – ”En uskonut, että saisin tyttäreni takaisin tällaisena”

    9. 9

      Nuorten nakukuvaharrastus huolestuttaa poliisia – intiimit kuvat leviävät WhatsAppin kautta

    10. 10

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    3. 3

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    4. 4

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    5. 5

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    6. 6

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    7. 7

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    8. 8

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    9. 9

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    10. 10

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    3. 3

      AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

    4. 4

      Pekka Rinteen voittovire jatkuu – tähtipuolustaja varasti show’n

    5. 5

      LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

    6. Näytä lisää