eSports

Valikko

Armeija kutsuu: Huippupelaajan ura hyllylle – ikuisesti?

KILPAPELAAMINEN
Yli 450 000 dollaria urallaan voittaneen StarCraft-pelaaja Choi ”Polt” Seong Hunin ura saattaa päättyä asepalvelukseen.
28-vuotias eteläkorealainen Choi ”Polt” Seong Hun on joutunut laittanut ammattilaisuransa StarCraft II -kilpailijana jäähylle asepalveluksen vuoksi.

Yhdysvalloissa viimeiset kolme vuotta kansainvälisellä urheilujaviisumilla asunut Seong Hun on yllättäen kutsuttu suorittamaan palvelustaan.

Asepalvelus Etelä-Koreassa kestää noin kaksi vuotta, minkä vuoksi hänen uransa on toistaiseksi ainakin jäissä. Hän ei ole vielä kommentoinut, että onko ura paketissa vai onko tarkoitus mahdollisesti vielä kilpailla asepalveluksen jälkeen.

Harva kilpapelaaja on yli 30-vuotias, joten paluu asepalveluksen jälkeen pelikentille tekisi Seong Hunista melkoisen ikämiehen.

Yllättävä kutsu suorittamaan asepalvelusta ei voisi sattua Seong Hunin osalta huonompaan saumaan. Lokakuun lopulla Kaliforniassa alkavat StarCraft II:n omat niin sanotut MM-kisat puolen miljoonan dollarin palkintopotilla, ja tapahtuma huipentuu BlizzConiin.

Asepalveluksen myötä Seong Hunin sopimus Team EnVyUs -organisaation kanssa on katkaistu. Seong Hun ehti edustaa organisaatiota vain viisi kuukautta. Päätös ”tehtiin yhteisymmärryksessä” Seong Hunin ja joukkueen kesken.

– Olen ollut todella onnellinen viimeiset kuusi vuotta. StarCraft II:n pelaaminen ja uusien ihmisten tapaaminen ympäri maailmaa on antanut minulle unohtumattomia muistoja, sanoo Seong Hun kommentissaan EnVyUsin verkkosivuilla.

– Valitettavasti on tullut aika sanoa hyvästi. Jokainen loppu on kuitenkin aina uuden alku: Odotan innollani näkeväni teidät taas pian, hän jatkaa kommenttiaan.

– Hänet tullaan muistamaan mestarina, sanoi puolestaan EnVyUsin toimitusjohtaja Mike ”Hastr0” Rufail kommentissaan.

Yksi suurimmista koskaan – juhli turnausvoittoa myös Helsingissä

Kuusi vuotta StarCraft II:sta Terran-rodulla pelannut Seong Hun tienasi uransa aikana pelkästään palkintorahana reilut 450 000 dollaria.

Seong Hun on esportsearnings.com-sivuston mukaan StarCraft II -pelaajista kaikkien aikojen neljänneksi eniten tienannut. Lisäksi hän on 77. eniten palkintorahaa voittanut pelaaja kilpapelaamisen historiassa. Korealaispelaajista hän on 11.

Seong Hun tullaan muistamaan fanien keskuudessa yhtenä kaikkien aikojen Terran-pelaajana, jolla oli ilmiömäinen kyky nousta lähes mahdottomistakin tilanteista voittoon.

Ensimmäistä turnausvoittoaan hän juhli kesällä 2011: GSL Super -turnauksen finaalissa kaatui ylivoimainen ennakkosuosikki Mun ”MMA” Seong Won tylyin lukemin 4–0. Voitosta Seong Hun tienasi mukavat 93 000 dollaria.

Seuraavan kerran menestystä tuli vasta helmikuussa 2012, jolloin hän juhli uransa toista turnausvoittoa Helsingissä pelatussa ASUS ROG Winter 2012 -turnauksessa. Assembly Winter -tapahtuman yhteydessä pelatun turnauksen finaalissa kaatui ranskalainen Ilyes ”Stephano” Satouri.

Seuraavien vuosien aikana hän sinetöi asemansa yhtenä kaikkien aikojen StarCraft-pelaajista voittamalla vähintään yhden ison turnauksen vuodessa.

Vuoden päättävässä BlizzCon-tapahtumassa, jota pidetään pelin omina MM-kisoina, hän ei kuitenkaan yltänyt urallaan kertaakaan mitaleille. Kolme kertaa MM-kisoissa pelannut Seong Hunin parhaaksi sijoitukseksi jäi vuoden 2013 kahdeksas sija.

Seong Hun on yksi seitsemästä pelaajasta, joka on saavuttanut niin sanotun Triple Crownin: Voittanut kovatasoisen turnauksen Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Koreassa.

Hän on lisäksi yksi kahdesta StarCraft II -pelaajasta – viime talvella lopettaneen Mun ”MMA” Seong Wonin ohella –, joka on voittanut pelin kaikissa kolmessa versiossa suuren turnauksen.

Pelin versioVuosiTurnausvoitto
Wings of Liberty2011GSL Super Tournament
Heart of the Swarm2013MLG Spring Championship
Legacy Of The Void2016WCS Winter Circuit Championship


Seong Hunin saavutukset niin sanotuista Premier-turnauksista (pelin arvostetuimpia)

SijoitusTurnausVuosiPalkintosumma
1.WCS Winter Circuit Championship201635 000 $
1.WCS Season 1201530 000 $
1.Red Bull Battle Grounds: Detroit20148 000 $
1.WCS Season 3 America201320 000 $
1.WCS Season 2 America201320 000 $
1.MLG Spring Championship201310 000 $
1.ASUS ROG Winter 2012201210 000 $
1.GSL Super Tournament201193 000 $
2.WCS Summer Circuit Championship201615 000 $
2.Red Bull Battle Grounds: Atlanta20144 000 $
2.MLG Anaheim20149 000 $
2.IEM VIII: Cologne20144 000 $
2.DreamHack Open Stockholm20126 000 $
3.Red Bull Battle Grounds: Washington20146 000 $
3.Nort American Star League 4201210 000 $
3.IGN ProLeague Season 5201211 000 $
3.-4.WCS Spring Circuit Championship201610 000 $
3.-4.WCS Season 2 America201510 000 $
3.-4.WCS Season 3 America20147 500 $
3.-4.GSL August20114 500 $
Seong Hunin uraan voi tutustua tarkemmin lukemalla hänen Liquipedia-sivua.

Korean armeijalla oli aikoinaan oma kilpapelijoukkue:

Osa korealaisista StarCraft-pelaajista on suorittanut asepalveluksensa osana armeijan omaa kilpapelijoukkuetta, jonka nimi oli Air Force ACE.

Keväällä 2007 perustetussa joukkueessa pelasi muun muassa StarCraft-legendat Lee "firebathero" Sung Eun ja Lim "BoxeR" Yo Hwan. Joukkue lopetti toimintansa vuonna 2012.

Lisätietoa: Liquipedia

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

    2. 2

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    3. 3

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    4. 4

      Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

    5. 5

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    6. 6

      Vau, mitkä kurvit! Demi Lovato todistaa, että kokouimapuku voi olla bikinejä seksikkäämpi

    7. 7

      Kolari vei 2-vuotiaan hengen Lammilla – palomestari IS:lle: Alueella oli varoitus huonosta ajokelistä

    8. 8

      Pikkuleijonat taistelee jälleen MM-kullasta – toistuuko historia Yhdysvaltoja vastaan?

    9. 9

      Madonluvut suomalaisten suunterveydestä: ”Niin paljon märkiviä hampaita, ettei niitä voi paikallispuudutuksessa hoitaa”

    10. 10

      JJK - HJK 23.4.2017

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    2. 2

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    3. 3

      Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

    4. 4

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    5. 5

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    6. 6

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

    7. 7

      15 kiloa pudottanut Mira Kasslin, 39, paljasti uskomattoman treeninsä – pystyisitkö sinä tähän kuuden tunnin rääkkiin?

    8. 8

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

    2. 2

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    3. 3

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    4. 4

      Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

    5. 5

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    2. 2

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    3. 3

      Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

    4. 4

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    5. 5

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. Näytä lisää