eSports

Valikko

Suomen ykkösnimi vaihtaa kokoonpanoa – yksi ulos, kaksi sisään

Julkaistu:

ENCE ESPORTS
Suomen parhaimman Counter-Strike-joukkueen ENCE eSportsin kokoonpanossa nähdään jatkossa kaksi uutta kasvoa.
Assembly Summer 2016 -tapahtuman yhteydessä pelatuissa Counter-Strike: Global Offensiven SM-kisoissa ENCE eSports voitti kultaa ja kansainvälisessä ASUS ROG -turnauksessa joukkueen vauhti riitti välieriin.

Vain hetkeä Assemblyjen jälkeen joukkue koki kovan kolauksen, kun ykkösnimi Aleksi ”allu” Jalli siirtyi eurooppalaiseen FaZe Clan -joukkueeseen.

Muutaman viikon hiljaisuuden päätteeksi ENCE on vahvistanut uuden kokoonpanonsa loppuvuodelle. Kahden pelaajan liittyessä kokoonpanoon tammikuusta joukkueessa pelannut Mikko ”xartE” Välimaa joutuu jatkamaan uraansa muualla. ENCE:n tiedotteen mukaan joukkue ja Välimaa tekivät yhteisymmärryksessä päätöksen lähteä eri teille.

Kokoonpanoon liittyvät uusina pelaajina Aleksi ”Aleksib” Virolainen ja Tony ”arvid” Niemelä. Virolainen liittyy joukkueeseen Findictus-joukkueesta ja Savolainen pelasi aikaisemmin SkitLite-joukkueessa.

Virolainen ja Niemelä edustavat niin sanottuja uuden sukupolven pelaajia Suomen Counter-Strike-yhteisössä, sillä kummallakaan pelaajalla ei ole kansainvälistä kokemusta isoista turnauksista. Niemelä on pelannut aikaisemmin urallaan Call of Duty 4:ää ammattilaistasolla.

ENCE eSportsin kokoonpano loppuvuodelle
  • Miikka ”suNny” Kemppi
  • Niko ”naSu” Kovanen
  • Juho ”juhob” Lampinen
  • Aleksi ”Aleksib” Virolainen
  • Tony ”arvid” Niemelä
ENCE:n ensiesiintyminen kokoonpanolla tapahtui tiistai-iltana PENTA Sports -joukkuetta vastaan. ENCE hävisi debyyttinsä 1–2-lukemin.

Ota kantaa

Onko ENCE eSportsin tekemät uudet pelaajakiinnitykset mielestäsi onnistuneita?

Kyllä 38% Ei 62%
Ääniä yhteensä 1715

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    3. 3

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    4. 4

      Ulkomaalaiset halutaan ulos Venäjän liigasta – Vladimir Putin tukee radikaalia ehdotusta

    5. 5

      Tuusulassa erikoinen tuomio – kuollut nainen sai vankeusrangaistuksen: ”Eihän se hyvältä näytä”

    6. 6

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    7. 7

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Kalervo Kummolalla selvä näkemys Jokerien ja SM-liigan väliseen kiistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    2. 2

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    3. 3

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    4. 4

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    5. 5

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    6. 6

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    7. 7

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    8. 8

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    9. 9

      Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

    10. 10

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    3. 3

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    4. 4

      Ulkomaalaiset halutaan ulos Venäjän liigasta – Vladimir Putin tukee radikaalia ehdotusta

    5. 5

      Tuusulassa erikoinen tuomio – kuollut nainen sai vankeusrangaistuksen: ”Eihän se hyvältä näytä”

    6. Näytä lisää