eSports

Valikko

SM-kultaa voittanut ENCE-pelaaja Miikka Kemppi: ”Ei aliarvioida ketään vaan pelataan omaa peliä”

Julkaistu:

ASSEMBLY SUMMER 2016
ENCE eSports voitti Assembly Summer 2016 -tapahtuman yhteydessä pelatun Counter-Striken SM-finaalin torstain ja perjantain välisenä yönä. IS tavoitti joukkueen pelaajan Miikka ”suNny” Kempin kommentoimaan joukkueen fiiliksiä.
Counter-Strike: Global Offensiven SM-finaali oli Assembly Summer 2016 -tapahtuman avauspäivän kohokohta. Torstai-iltana kello 22 alkanut jännitysnäytelmä ENCE eSportsin ja LGR:n välillä päättyi vasta kolmannen kartan ja kolmannen jatkoajan päätteeksi myöhään yöllä.

– Hyvät fiilikset jäi finaalista. Ollaan joukkueena tosin hieman pettyneitä suoritukseemme, sillä hävisimme melko paljon kierroksia mitä ei pitäisi hävitä jos haluaa olla menestyvä joukkue, kommentoi ENCE eSportsin Miikka ”suNny” Kemppi Ilta-Sanomille päivää voiton jälkeen.

– Esimerkiksi viimeistä karttaa johdettiin parhaimmillaan 14–6 ja 15–11, mutta silti jouduttiin jatkoajalle, kun ei osattu mukautua LGR:n pelityyliin.

Kemppi kehuu LGR:n olleen pelillisesti aivan eri tasolla kuin edellisessä kohtaamisessa kesäkuun puolivälissä, jolloin ENCE voitti ongelmitta 2–0.

– He olivat valmistautuneet hyvin meitä vastaan. Hyvä peli ja hieno finaali!

Tammikuusta lähtien yhdessä pelannutta ENCE:ä on pidetty alusta asti Suomen ykkösjoukkueena. Suomen mestaruutta arvostetaan joukkueessa, mutta katseet ovat jossain muualla.

– Tietenkin voittaminen tuntuu hyvältä, mutta meidän katseet on tällä hetkellä enemmän kansainvälisissä turnauksissa. Meitä on pidetty jo hetken aikaa Suomen ykkösjoukkueena, niin on hyvä että nyt on titteli tukemassa tätä.

Ensimmäistä kertaa järjestetyt eSM-kisat kestivät reilut kaksi kuukautta. Kemppi piti turnausta onnistuneena ja tärkeänä.

– On kiva nähdä tällaisia turnauksia, jotka antavat uudemmille joukkueille ja pelaajille mahdollisuuksia nousta esille. Tällaiset turnaukset ovat erittäin tärkeitä suomalaisyhteisölle.

Mestaruutta - tai mestaruuksia - juhlitaan vasta lauantaina

ENCE ei ole vielä ehtinyt juhlimaan SM-kultaa, sillä joukkue kisaa myös perjantaina alkaneessa 25 000 dollarin kansainvälisessä ASUS ROG Summer 2016 -turnauksessa.

Perjantaina pelatusta lohkovaiheesta ENCE varmisti paikkansa pudotuspeleihin voittamalla oman lohkonsa. Pelit jatkuvat lauantaina kello 15.00 välieräottelulla.

– Luottavaisin mielin lähdetään pudotuspeleihin. Ei aliarvioida ketään vaan pelataan omaa peliä loppuun asti.

Kemppi sanoo joukkueensa tavoittelevan turnauksesta tietysti mestaruutta.

– Toiseen sijaan ei olla tyytyväisiä missään nimessä. Oli tappion syynä sitten se, että pää ei kestä paineita tai että vihollinen pelaa paremmin. Mestaruutta jahdataan.

ENCE asetti alkuvuonna selkeän tavoitteen vuodelle, ja vaikka vuoteen on mahtunut onnistumisia ja kovia pettymyksiä, niin on joukkueen tavoite vielä seitsemän kuukautta myöhemmin edelleen sama.

– Tavoite on vielä loppuvuoden aikana nousta maailman kymmenen parhaan joukkoon.

Kemppi uskoo joukkueestaan löytyvän tarpeeksi tulivoimaa haastamaan maailman kärkeä, mutta pelkällä tulivoimalla ei pelejä kuitenkaan voiteta. Sen hän ja koko joukkue tiedostaa erityisen hyvin.

– Aina ei kierroksia hävitä pelkästään ampumisen takia. Välillä meillä kestää hetki tajuta, että mikä se oikea syy johonkin tiettyyn kierroshäviöön oli. Meidät ja kärkinimien suurin ero pelillisesti on tiimipelaaminen. Varsinkin niin sanotut pikkutilanteet, eli esimerkiksi miten pelaamme 3vs3-tilanteet, kaipaavat työtä.

ENCE on kiistatta Suomen suosituin joukkue: Assemblyillä vastaan tulee jatkuvasti faneja yllään ENCE:n peli- tai fanipaita. Mitä fanit sitten merkitsevät joukkueelle?

– Fanit ovat meille todella tärkeitä, On hienoa nähdä, että muutkin tykkäävät siitä mistä itse tykkää ja mitä itse tekee. Siistiä pelata ison fanijoukon edessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    2. 2

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    3. 3

      Helsingin Rautatientorin Suomi ensin -leiriä ei purettu määräaikaan mennessä – poliisi ottanut kiinni 3 henkilöä

    4. 4

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    5. 5

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    6. 6

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    7. 7

      Sytyttikö salama omakotitalon liekkeihin Ylivieskassa?

    8. 8

      Toppilan puukottaja vietti veriteon jälkeisen yön juoppoputkassa – äiti kyyditsi poliisiasemalle tunnustamaan

    9. 9

      Sarjatörmääjä kyttäsi kolareita korvausten toivossa – ajoi tahallaan parkkiruudusta peruuttaneiden tielle

    10. 10

      Tätä et nähnyt tv-lähetyksessä: Räikkönen raivosi ennenkuulumattomalla tavalla tiimilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    2. 2

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    3. 3

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    4. 4

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    5. 5

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    6. 6

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    7. 7

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    8. 8

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    9. 9

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    10. 10

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    2. 2

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    3. 3

      Helsingin Rautatientorin Suomi ensin -leiriä ei purettu määräaikaan mennessä – poliisi ottanut kiinni 3 henkilöä

    4. 4

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    5. 5

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    6. Näytä lisää