eSports

Kilpapelaamisen Suomen mestareita kruunataan elokuussa – jaossa 25 000 €

Julkaistu:

PELILIIGA
Peliliiga on ilmoittanut järjestävänsä kesän aikana Suomen mestaruuskisat kolmessa pelissä. Assembly Summer 2016 verkkopelitapahtumaan elokuussa päättyvissä eSM 2016 -kisoissa on jaossa yhteensä 25 000 euroa.
Vuonna 2007 perustettu Peliliiga on vuosien saatossa järjestänyt monenlaista liigaa ja turnausta suomalaisille kilpapelaajille, mutta viime vuosina yritys on keskittynyt kansainvälisten turnausten järjestämiseen Suomessa. Palkintorahaa vuosina 2011–2015 Peliliiga jakoi turnauksissaan yli 200 000 dollarin edestä. Yksittäistä turnausta on parhaimmillaan seurannut yli 2 miljoonaa uniikkia katsojaa.

Peliliiga on nyt ilmoittanut verkkosivuillaan palaavansa juurilleen, kun yritys on ilmoittanut järjestävänsä viralliset eSM-turnaukset Counter-Strike: Global Offensivelle, StarCraft II: Legacy of the Voidille sekä Hearthstone: Heroes of WarCraftille. Turnauksille virallisen SM-statuksen, eSM:n, on myöntänyt Suomen elektronisen urheilun liitto, SEUL ry.

Kaikki Peliliigan eSM-turnaukset koostuvat kolmesta osasta. Turnaukset alkavat touko-kesäkuussa verkon välityksellä pelattavilla karsinnoilla, jonka jälkeen edessä on kaksi osakilpailua Vierumäen Urheiluopistolla 18. kesäkuuta ja 2. heinäkuuta. Osakilpailuiden voittajat pelaavat Suomen mestaruuksista Assembly Summer 2016 -verkkopelitapahtumassa torstaina 4. elokuuta.

Osakilpailufinaaleita ja SM-finaaleita voi seurata suorana kotikatsomoista, kun ääneen pääsevät muun muassa Ylen pelilähetyksistä tuttu Teemu ”wabbit” Hiilinen sekä entiset ammattilaispelaajat Joona ”natu” Leppänen ja Samuli ”elfi” Sihvonen.

Peliliigan järjestämät eSM 2016 -turnaukset ja palkinnot
eSM-kisoihin osallistuminen edellyttää Suomen elektronisen urheilun liiton pelaajarekisteriin liittymistä sekä pelaajalisenssin ostamista. Vuoden 2016 lisenssi maksaa 20 euroa pelaajalta.

Lisäksi pelaajan tulee olla asunut Suomessa vakituisesti vähintään kaksi vuotta. CS:GO- ja SC2-turnauksiin osallistuvien tulee olla kisojen alkaessa vähintään 16-vuotiaita, kun taas Hearthstone-turnauksen ikäraja on seitsemän vuotta.

Suomen mestarit jatkavat Pohjoismaiden mestaruuskisoihin

Tulevat Suomen mestarit pääsevät taistelemaan lisäksi Pohjoismaiden mestaruuksista. DreamHackin kanssa yhteistyössä järjestettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa on jaossa 40 000 euroa palkintorahaa. Kisojen ajankohdasta sekä tarkemmista tiedoista saadaan tietoa alkukesästä.

Ota kantaa

Onko kilpapelaaminen mielestäsi urheilua?

Ei missään nimessä. 58% Kyllä! 42%
Ääniä yhteensä 15049

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa aika-ajoja: Räikkösen ja Vettelin huippuvauhti jatkuu – Verstappen haastaa Ferrari-kuljettajat

    2. 2

      EK18: Latvala jatkaa kärjessä, suomalaisilla neloisjohto – Lappi ihmeissään

    3. 3

      Poliisi: Näin Helsingin yliajon tapahtumat etenivät – epäiltyä kuultu alustavasti

    4. 4

      Katariina Souri, 48, julkaisi meikittömän selfien: nauttii kesästä luonnonkauniina – Eliya-vaimo ahertaa töissä

    5. 5

      Hanna Sumari ”meni sekaisin” mystisestä hajusta vessassaan – äimistyi tajuttuaan syyn: ”Olen kuurannut mielipuolisesti”

    6. 6

      Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

    7. 7

      Jari-Matti Latvala koki huiman yllätyksen – koira jolkotteli auton eteen

    8. 8

      Putinin adjutantin toiminta herätti kysymyksen: oliko ydinasesalkku mukana terassilla Punkaharjulla?

    9. 9

      Hätkähdyttävä muutos: Salkkarit-tähti poseeraa lähes tunnistamattomana – faneilta kärkkäitä kommentteja: ”Mitä oot mennyt tekemään...”

    10. 10

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    2. 2

      Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

    3. 3

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    4. 4

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    5. 5

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    6. 6

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    7. 7

      Kuvat ennen ja nyt: Näin HIM:n musiikkivideolla vuonna 1999 esiintynyt kaunotar on muuttunut – Ninja, 35, on upea plusmalli

    8. 8

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

    9. 9

      Putinin adjutantin toiminta herätti kysymyksen: oliko ydinasesalkku mukana terassilla Punkaharjulla?

    10. 10

      Nämä asiat tiedetään Helsingin yliajotapauksesta, näitä selvitetään – Mitä epäilty kuski teki ennen keskustaan saapumista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    4. 4

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    7. 7

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    8. 8

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    9. 9

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    10. 10

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa aika-ajoja: Räikkösen ja Vettelin huippuvauhti jatkuu – Verstappen haastaa Ferrari-kuljettajat

    2. 2

      EK18: Latvala jatkaa kärjessä, suomalaisilla neloisjohto – Lappi ihmeissään

    3. 3

      Poliisi: Näin Helsingin yliajon tapahtumat etenivät – epäiltyä kuultu alustavasti

    4. 4

      Katariina Souri, 48, julkaisi meikittömän selfien: nauttii kesästä luonnonkauniina – Eliya-vaimo ahertaa töissä

    5. 5

      Hanna Sumari ”meni sekaisin” mystisestä hajusta vessassaan – äimistyi tajuttuaan syyn: ”Olen kuurannut mielipuolisesti”

    6. Näytä lisää