eSports

ESL:n jättitapahtumat julki – CS:GO:n ja EM-jalkapallon finaalit samalle päivälle

Julkaistu:

ESPORTS
Kilpapelaamisen ykkösnimiin lukeutuva ESL on julkistanut kaksi ensi vuonna järjestettävää ESL One -tapahtumaa. Huhtikuussa ESL suuntaa Filippiineille, heinäkuussa Counter-Strike valtaa Kölnin Lanxess-areenan
Kaikkien aikojen suurin Counter-Strike: Global Offensive -turnaus järjestettiin Saksassa 20.–23. elokuuta. ESL One Cologne 2015 -tapahtuma valtasi Kölnissä sijaitsevan Lanxess-areenan, johon saapui yli 10 000 fania seuraamaan vuoden kovinta turnausta.

Verkon kautta elokuussa pelattua turnausta seurasi yli 27 miljoonaa katsojaa verkon välityksellä. Parhaimmillaan turnausta katsoi samanaikaisesti 1,3 miljoonaa. silmäparia.

Nyt ESL on ilmoittanut järjestävänsä tapahtuman myös kesällä 2016. ESL One Cologne 2016 järjestetään Lanxess-areenalla 8.–10. heinäkuuta, jossa joukkueet taistelevat 250 000 dollarin palkintopotista.

Finaalipäivä on sattumalta sama jalkapallon EM-kisojen finaalilla. ESL on kertonutkin finaalin päättyvän ennen EM-finaalia, jota voi mahdollisesti seurata areenalla otteluiden päätteeksi.

Ensimmäinen ESL One Cologne -turnaus oli pelinkehittäjä Valven sponsoroima Major-tason turnaus, jotka ovat pelin suurimpia. Tulevan Kölnin turnauksen kohtalosta ei ole vielä tietoa, mutta ESL:llä ja Valvella on kuitenkin vielä useita kuukausia aikaa keskustella asiasta.

Kaakkois-Aasian suurin Dota 2 -turnaus järjestetään Filippiineillä

ESL on myös ilmoittanut järjestävänsä ESL One Manila -tapahtuman Filippiineillä huhtikuussa. Manilan tapahtumassa pelataan Dota 2:sta, jonka parissa ESL on järjestänyt aikaisemmin tapahtumia muun muassa Frankfurtissa ja New Yorkissa.

Filippiineillä on jaossa muiden ESL One -tapahtumien tavoin jälleen 250 000 dollaria. Turnuas pelataan 23.–24. huhtikuussa 2016 Mall of Asia -areenalla. Katsojia areenalle mahtuu 20 000.

ESL One Manila on Kaakkois-Aasian historian suurin kilpapelitapahtuma.

ESL ei ole kertonut vielä kummankaan turnauksen joukkuemääriä, turnausformaatteja tai osallistuvia joukkueita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    4. 4

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    5. 5

      Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

    6. 6

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    7. 7

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    8. 8

      Kuvat: Turun Kirjastosilta valaistiin Suomen lipun väreihin Turun puukotusuhrien kunnioittamiseksi

    9. 9

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    10. 10

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    3. 3

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    4. 4

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    5. 5

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    6. 6

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    7. 7

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    8. 8

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    9. 9

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    10. 10

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    4. 4

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    5. 5

      Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

    6. Näytä lisää