eSports

Valikko

Elektroninen urheilu mukana X Games Austin –tapahtumassa viikonloppuna

Julkaistu:

eSports
X Games Austin 2015 -tapahtumassa 5.–7. kesäkuuta kilpaillaan myös elektronisen urheilun parissa, kun tapahtumassa pelataan Dota 2- ja Call of Duty: Advanced Warfare -peliturnauksia.
Kilpapelaaminen ei ole aivan uusi tuttavuus X Gamesille, sillä elektroninen urheilu on jo kolmatta kertaa peräkkäin mukana tapahtumassa.

Ensimmäisellä kerralla X Games Aspen 2014:ssä pelattiin Call of Duty: Ghosts -peliä, jonka jälkeen tammikuussa 2015 X Games Aspen -tapahtumassa pelattiin Counter-Strike: Global Offensivea.

Tulevana viikonloppuna esiintymisvuoronsa tapahtumassa saa räiskintäpelisarjana tunnetun Call of Dutyn uusin osa Advanced Warfare, jonka lisäksi pelataan Dota 2:sta.

Call of Duty -turnaus toimii MLG:n järjestämän MLG Pro League Season 2 -liigan finaaleina. Turnauksessa kilpailee kahdeksan joukkuetta 75 000 yhdysvaltain dollarin (66 496 euroa) palkintopotista, josta voittaja kuittaa 30 000 dollaria (26 600 euroa).

Aspenissa huipentuu myös joinDOTA MLG Dota 2 Pro League Season 2 -turnaus, jossa kilpailee CoD-turnauksen tavoin myös kahdeksan joukkuetta.

Palkintopotti on kuitenkin MOBA-pelissä suurempi, kun voittajalle on luvassa 65 914 yhdysvaltain dollaria (58 577 euroa). Yhteensä palkintopotti on 164 784 dollaria (146 443 euroa).

Turnauksia voi seurata englanniksi videotoistopalvelu MLG.Tv:n kautta perjantaina 5. kesäkuuta kello 18.00 Suomen aikaa alkaen.

Ota kantaa

Onko X Games -tapahtuma oikea paikka elektroniselle urheilulle?

Kyllä 74% Ei 26%
Ääniä yhteensä 275

Mitä ovat MOBA-pelit?

MOBA-peleissä (Multiplayer online battle arena) eli suomeksi taisteluareenamoninpeleissä kahden vastakkain pelaavan joukkueen tarkoitus on tuhota vihollisen tukikohta ja puolustaa omaa tukikohtaansa. Ottelu pelataan aina samalla kartalla, jonka herruudesta ja vihollisen rakennusten tuhoamisesta taistellaan tietokoneen ohjaamien joukkojen avustamina.

Viiden hengen joukkueissa yksittäiset pelaajat ohjaavat kukin omaa voimakasta hahmoaan. Eri hahmoilla on eri ominaisuuksia, jotka määräävät niiden roolin pelissä.

Lähde: Suomen Elektronisen Urheilun Liitto

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    5. 5

      Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

    6. 6

      Nuorisojengi piinaa Talent-sensaatiolaulajaa karmealla tavalla

    7. 7

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    8. 8

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    9. 9

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    10. 10

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    6. 6

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    7. 7

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    8. 8

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    9. 9

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    10. 10

      Leskiprinsessa ja 7 tytärtä pitivät orjia luksushotellissa – tuomittujen palvelusväkeä pidettiin epäinhimillisissä olosuhteissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    8. 8

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    5. 5

      Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

    6. Näytä lisää