Digitoday

Valikko

Windows 10:n jättipäivitys tulee nyt – näistä uudistuksista et vielä tiennyt

Julkaistu:

Windows 10
Windows 10 Creators Updatesta on iloa erityisesti kosketusnäytön ja kynän käyttäjille.
Microsoft alkaa jaella tänään Windows 10:n vuosittaista jättipäivitystä. Vuoden 2017 paketti on nimeltään Creators Update.

Aiemmin on jo uutisoitu laajasti, että parannuksia tulee muun muassa tietoturvaan, pelaamiseen ja 3d-työkaluihin. Paint-piirto-ohjelma muuttuu Paint3D:ksi, ja sovelluksessa voi alkaa pyöritellä itse omia 3d-malleja.

Mukana tulee myös valmiita 3d-objekteja, joita voi muokkailla mielensä mukaan. Microsoftin Suomen-Windows-liiketoimintajohtaja Antti Kuosmasen mukaan itse tehtyjä malleja voi jakaa myös muille käyttäjille.

Vähemmän tunnettuihin uudistuksiin kuuluu mahdollisuus piirtokynän käyttöön monessa sovelluksessa. Jatkossa esimerkiksi Wordissa ja Powerpointissa on mahdollisuus kommentoida ja muokata sisältöjä kynällä. Lisäksi muokkauksia on mahdollista katsella videomuodossa jälkikäteen. Tästä saattaa olla apua tilanteissa, joissa merkinnät ovat sekavia. Niiden piirtojärjestys auttaa kertomaan jotain muokkaajan mielenliikkeistä.

Myös Windowsin kuvien ja videoiden katseluun tarkoitettu Valokuvat-sovellus mahdollistaa nyt kynän käytön. Valokuviin ja videoihin voi piirrellä tekstejä, ja muokkaukset voi tallentaa saman tien.

Jatkossa myös karttoihin kynällä piirteleminen onnistuu. Windows 10:n karttaohjelmistoon voi piirrellä jatkossa kynällä reittejä, ja ohjelma ilmoittaa matkan pituuden.

Microsoftin halulle tukea kynän käyttöä löytyy hyvä syy. Microsoft toimittaa kyniä omien Surface-laitteidensa mukana, joiden myyntiä yhtiö haluaa lisätä.

Vastaavia kynällisiä tablettihybridejä on kuitenkin tarjolla myös muilta valmistajilta, ja Surfacelle on olemassa vaihtoehtoja.

Muista Creators Updaten muutoksista kannattaa mainita Edge-selaimen uudistus. Selain antaa nyt laittaa avoimet välilehdet ”talteen” ja poimia ne myöhemmin auki vaikka yksi kerrallaan.

Muista uudistuksista voit lukea aiemmista jutuistamme, joihin löydät linkit tästä alta.
  • Windows 10

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Heittikö joku kiven? Takapenkillä istunut 5-vuotias ihasteli tunnelia – seuraavassa hetkessä lempääläisperheen auto kylpi lasinsirpaleissa

    3. 3

      Erotatko nyt rehottavan vaarallisen kasvin tutuista lajeista? Voi aiheuttaa vakavia palovammoja, oireita jo tuoksusta

    4. 4

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    5. 5

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      182 vuotta naisenergiaa! Aira Samulin, 90, ja Siiri Rantanen, 92, kohtasivat ensi kertaa – koskettava tapaaminen

    8. 8

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    9. 9

      Eikö Jaromir Jagr, 45, kelpaa enää NHL-seuroille? ”En usko olevani niin huono”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    8. 8

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    9. 9

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    10. 10

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    8. 8

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    9. 9

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    10. 10

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Heittikö joku kiven? Takapenkillä istunut 5-vuotias ihasteli tunnelia – seuraavassa hetkessä lempääläisperheen auto kylpi lasinsirpaleissa

    3. 3

      Erotatko nyt rehottavan vaarallisen kasvin tutuista lajeista? Voi aiheuttaa vakavia palovammoja, oireita jo tuoksusta

    4. 4

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    5. 5

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    6. Näytä lisää