Digitoday

Valikko

Lapsipornon määrä Ruotsissa rajussa kasvussa: ”Sellaisia määriä uskallan tuskin ajatella”

Verkkorikokset
Ruotsin poliisi havaitsi maassa 15 000 lapsipornon lataajaa vuoden 2015 aikana. Todelliset luvut ovat arvion mukaan paljon suurempia, kertoo sanomalehti Aftonbladet.
Ruotsissa annettiin vuoden 2015 aikana 119 tuomiota lapsipornorikoksista, mutta lapsipornon lataajia oli kaikkiaan noin 15 000, kertoo laaja Aftonbladetin ja Svenska dagbladetin dokumenttiprojekti.

Tuomituista 20 sai vankeutta.

Ruotsalaislehdet tunnistivat ja jäljittivät 72 miestä ja ottivat yhteyttä 33:een. 10 miestä antoi haastattelun. Joukossa oli muun muassa kirkon nuoriso-ohjaaja, pörssiyhtiön väliportaan pomo, toimittaja, it-ammattilainen sekä tuomittu seksuaalirikollinen.

Kaikkiaan lehtien selvityksessä tutkittiin 7328 lataustapahtumaa ja 412 ip-osoitetta eli tietokoneen yksilöivää verkko-osoitetta.

Ruotsin poliisin mukaan lapsipornoa ladattiin viime vuonna kaikkiaan 14 857 ruotsalaisesta osoitteesta. Vaikka nettiosoitteet eivät käänny suoraan käyttäjiksi, viranomaisten mukaan lataajia on suunnilleen näin paljon.

Ruotsin poliisi myöntää, että tuomitut 119 lataajaa edustavat vain jäävuoren huippua. Käyttäjien todellista määrää on vaikea arvioida, koska monet salaavat verkkoviestintänsä.

– Tiedämme, että heitä on todella paljon enemmän, sellaisia määriä, että uskallan tuskin ajatella, sanoo rikostutkija Kristin Bäckfors Ruotsin poliisin tietoverkkorikoksia tutkivasta yksiköstä Aftonbladetille.

Poliisin mukaan lapsipornon määrä verkossa on kasvanut enemmän kuin koskaan. Syynä on muun muassa lainsäädäntö. Vaikka lapsipornovideoissa ja valokuvissa tehdään väkivaltaa lapsille, eivät he ole asianosaisia, kun joku syyllistyy videon tai kuvan lataamiseen. Ruotsin lain mukaan lapsipornon lataaja syyllistyy rikokseen valtiota, ei lapsia kohtaan.

Aftonbladetin mukaan myös tuomiot lapsipornosta ovat lieviä. Enimmäistuomio lievästä lapsipornorikoksesta on kuusi kuukautta vankeutta, minkä voi saada myös esimerkiksi jumalanpalveluksen häiritsemisestä.

– Pienet tuomiot, eikä asianosaisia. Silloin niiden tutkimista ei pidetä tärkeänä, ja niillä on riski joutua lopetetuksi tai vanhentua, sanoo rikoskomisario Anders Ahlqvist Ruotsin poliisista.
  • Ruotsi
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

  2. 2

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  3. 3

    Valtiovarainministeriö: Kohu oli liikaa, juhlaraha vedetään pois

  4. 4

    Juhlarahaskandaali: Orpo oli itse hyväksymässä kohua herättänyttä teloituskolikkoa

  5. 5

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

  6. 6

    Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

  7. 7

    Taiteilija teloitusjuhlarahasta: ”Luonnollinen valinta”

  8. 8

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  9. 9

    Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

  10. 10

    Temptation Islandilla rajat ylittänyt Pauliina, 21, kertoo mitä kohuyönä todella tapahtui – ”Pelotti, mitä Niklakselle näytetään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  3. 3

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  4. 4

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  5. 5

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  6. 6

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  7. 7

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  8. 8

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  7. 7

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  8. 8

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

  2. 2

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  3. 3

    Valtiovarainministeriö: Kohu oli liikaa, juhlaraha vedetään pois

  4. 4

    Juhlarahaskandaali: Orpo oli itse hyväksymässä kohua herättänyttä teloituskolikkoa

  5. 5

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

  6. Näytä lisää