Digitoday

Valikko

Applen perustaja muutti mieltään: Ihminen voittaa tekoälyn ainakin yhdessä asiassa

Julkaistu:

Tekoäly
Applea synnyttämässä ollut Steve Wozniak muutti mieltään tekoälyn vaarallisuudesta, Business Insider kertoo.
Yksi Applen perustajista, Steve Wozniak, sanoo käsityksensä tekoälyn uhkista muuttuneen. Asia paljastui osana Business Insiderin tekemää haastattelua.

– Yhdessä vaiheessa minulla oli huolia tekoälystä, koska jos aivot vaihdetaan [koneisiin], niin sitten yhtäkkiä ihmisiä palkkaavat yritykset menettävät rahaa, ja kun koneet tekevät kaiken puolestamme, ei meillä ole työpaikkoja jäljellä, Wozniak sanoi BI:lle.

– Ajattelin näin ja sitten vaihdoin täysin mielipidettäni useista syistä, hän jatkoi.

Wozniakin mukaan tietokoneiden tehonlisäystä kuvaava Mooren laki ei esimerkiksi sittenkään pysty tekemään tietokoneista niin älykkäitä, että ne todella alkaisivat pian ajatella niin kuin ihmiset. Ja sitten, kun koneet päihittävät ihmiset ajattelussa, ne eivät silti ole yhtä intuitiivisia. Jos koneista tulee "itsenäisiä ajattelijoita", niistä tulee ihmisten kumppaneita, mies uskoo nyt.

Ainakin vielä viime vuonna "Woz" esitti täysin toisenlaisia ennusteita. Hän pelkäsi koneiden varmasti syrjäyttävän ihmiset, ja kysymys oli lähinnä siitä, mikä rooli ihmisille jää tietokoneiden pyörittämässä maailmassa.

– Olemmeko jumalia, lemmikkejä, vai tallottavia muurahaisia? En tiedä. Lemmikkivaihtoehto kannustaa kohtelemaan omaa lemmikkikoiraani mahdollisimman hyvin, Wozniak tokaisi tuolloin.
  • Tekoäly

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    3. 3

      Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

    4. 4

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    5. 5

      Jimi, 12, rakensi juhannuksen näppärimmän tee-se-itse-grillin ja säästi 15 senttiä: ”Päihittää megagrillit”

    6. 6

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    7. 7

      NHL:ssä kaikkien aikojen suomalaisdraft – tätä komeaa listaa kelpaa katsella

    8. 8

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    9. 9

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    4. 4

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    5. 5

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    6. 6

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    7. 7

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    8. 8

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    9. 9

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    10. 10

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    3. 3

      Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

    4. 4

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    5. 5

      Jimi, 12, rakensi juhannuksen näppärimmän tee-se-itse-grillin ja säästi 15 senttiä: ”Päihittää megagrillit”

    6. Näytä lisää