Digitoday

Pleikkarin virtuaalilasit tulevat – Milloin niistä on iloa kaikille?

Julkaistu:

Virtuaalitodellisuus
Virtuaalilasit tulevat jo tänä jouluna, mutta niiden yleistymiseksi on hintojen vielä laskettava.
Laskeudun haihäkissä kohti merenpohjaa: ympärillä pyörii kauniiden merikalojen parvia, korvissa kuuluu oman hengityksen ääni ja pääni yläpuolella kimaltelee meren pinta. Ilmakuplat nousevat tasaisena vanana kohti pintaa.

Syvemmälle vajotessani valon määrä vähenee ja valtameren mustuutta halkovat enää haihäkin kirkkaat valonheittimet. Äkkiä niiden valoissa näkyy vilahdus harmaata: ohi suhahtaa valkohai. Hai alkaa kierrellä häkkiä ja syöksyy lopulta täydellä voimalla kiinni sen kaltereihin. Kavahdan kauhuissani taaksepäin ja nostan vaistomaisesti kädet eteeni.

Oikeasti vaaraa hain välipalaksi päätymisestä ei ole, sillä seison tukevasti karvalankamatolla kerrostalohuoneistossa kuulokkeet korvilla ja virtuaalilasit silmillä. Peliharrastajan unelma täydellisestä peliin uppoutumisesta, immersiosta, on erittäin lähellä.

Täysimmersio on ollut monien scifi- ja pelikirjailijoiden luomissa maailmoissa todellisuutta jo kauan. Muun muassa vuonna 2011 ilmestyneessä Ernest Clinen klassikkoteoksessa Ready Player One kansalaiset hakevat surkeaan elämäänsä lohtua kytkeytymällä Oasis-virtuaaliuniversumiin. William Gibsonin Neurovelhossa puolestaan käydään sotaa valtavassa vaihtoehtotodellisuuden matriisiverkossa.

Rahalla pääsee todellisuutta pakoon

Peliharrastajille virtuaalitodellisuudesta on tullut mahdollista vasta viime vuosien aikana, kun virtuaalilasien hinnat ovat tipahtaneet edes jotenkin järkevälle tasolle. Tietokonepelaajille tarjolla on ainakin Oculus Rift- ja HTC Vive -kakkuloita, kun taas Samsungin Gear VR panostaa niin sanottuun mobiilivirtuaalitodellisuuteen eli kännykän kanssa toimiviin laseihin.

Konsolipelaajille Sony on tuomassa ensi viikolla oman PlayStation VR -järjestelmän, jolle pitäisi jo ennen vuoden loppua olla tarjolla kymmeniä pelejäkin.

– Virtuaalitodellisuus huijaa aistejamme niin voimakkaasti, ettei pelaajaa voi suunnittelematta istuttaa aivan mihin tahansa pelimaailmaan. VR-pelit ovat parhaimmillaan, kun ne ovat alusta alkaen suunniteltu virtuaalitodellisuuden ehdoilla ja vahvuuksilla, muistuttaa Playstationin edustaja Valtteri Hyttinen.

Suomalaisen pelialan kattojärjestön Neogamesin johtaja Koopee Hiltunen puolestaan uskoo, että virtuaalilasien kanssa heilutaan suomalaisissa olohuoneissa tosissaan vasta parin vuoden kuluttua, kun laitteiden hinnat ovat vielä laskeneet.

– VR-pelit sopivat erityisen hyvin tiettyihin pelityyppeihin, kuten vaikkapa avaruusräiskintään tai ajopeleihin. Valtavirtapelaamiseen ne yleistyvät, kun hinta laskee. Itse uskon, että hinnan "sweet spot" on tuossa 200 euron paikkeilla, Hiltunen laskeskelee.

Tällä hetkellä HTC:n lasit maksavat noin tonnin ja Oculus Riftin runsaat 700 euroa. PlayStationin tässä kuussa julkaistavien lasien hinta on noin 450 euroa ja Samsungin hieman toista sataa.

Sekä HTC että Oculus Rift vaativat kuitenkin parikseen erittäin tehokkaan tietokoneen ja Playstationin lasit luonnollisesti Playstation 4 -pelikonsolin. Samsungin kakkuloita varten tarvitaan yhtiön malliston kalliimman pään puhelin.

Alla olevalla videolla IS:n toimittaja testaa Playstaton VR -laseja.

  • Playstation

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    4. 4

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    5. 5

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    6. 6

      Suomalaisten suosikkirantakohteesta takavarikoitiin vaarallista viinaa turistin hämärän kuoleman jälkeen

    7. 7

      Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

    8. 8

      Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

    9. 9

      Loppuuko leikki aina liian lyhyeen? Seksuaaliterapeutti kertoo, miten orgasmia voi pitkittää

    10. 10

      Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    4. 4

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    5. 5

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    6. 6

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    7. 7

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    8. 8

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    9. 9

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    10. 10

      Huippumalli Elle Macpherson, 53, lumoaa bikineissä – tätä vartaloa ei turhaan kutsuta maailman upeimmaksi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    2. 2

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    3. 3

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    4. 4

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    5. 5

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    6. Näytä lisää