Digitoday

Valikko

Katsoimme Snowden-elokuvan: Leffalla on tärkeä tehtävä

Elokuva-arvio: Snowden ei ole elokuvien virstanpylväs, mutta sillä on hyvin vahva olemassaolon oikeutus.
Perjantaina 23.9. Suomessa ensi-iltaan tuleva Snowden-elokuva on puhuttanut jo ennen julkistustaan.

Yhdysvalloissa julkinen mielipide on kääntynyt Edward Snowdenia vastaan, kun hän heti paljastustensa jälkeen ehti olla jonkin aikaa sankari.

Snowden on amerikkalaisille arka asia. Tästä kertoo muun muassa se, että elokuvalle oli todella vaikea saada rahoitusta, kuten Variety kertoo. Hollywoodilla ja Washingtonilla on perinteisesti vahvat siteet.

Siinä mielessä elokuva on oikean miehen ohjaama. Oliver Stone ennenkin tuonut epämiellyttäviä asioita amerikkalaisten silmille, muun muassa elokuvilla JFK – avoin tapaus, Platoon – nuoret sotilaat ja Syntynyt 4. heinäkuuta.

Stone on onnistunut tehtävässään pukea tietovuotaja Snowdenin paljastukset draaman muotoon ainakin osittain.

Laari, josta Stone joutuu ammentamaan draaman ainekset, on matala. Snowdenin hyväosainen elämä on ulkopuolisen silmin jopa tylsää, sillä repivää ihmissuhdedraamaa ei ole, ja suuri osa merkittävistä asioista tapahtuu tietokoneen ruudulla.

Dramatiikkaa joudutaan kaivamaan esimerkiksi muistikortin putoamisesta lattialle ja tiedonkulkua kuvaavilla 3d-animaatioilla.

Hyvä sanoma, keskinkertaisempi elokuva

Elokuvallisesti Snowden on keskinkertainen. Filmi piirtää puhtoisen kuvan päähenkilöstään, vaikka Snowdenista ja hänen motiiveistaan väitellään kovasti. Elokuvassa hänet esitetään vakaumuksellisena ja isänmaallisena miehenä, joka toimii oikeustajunsa ajamana. Vaihtoehtoisia totuuksia on tarjolla muualla kuin tässä elokuvassa.

Snowden on tehty puhuttelemaan ensisijaisesti amerikkalaisia, mikä näkyy retoriikassa. "Isänmaallisuus" on lyömäase, jota käyttävät niin Snowdenin toiminnan kuin NSA:n toimintatapojen kannattajat.

Elokuvalla on silti annettavaa ei-amerikkalaisillekin. Se onnistuu hyvin tärkeimmässä tehtävässään: se estää ihmisiä unohtamasta Snowdenin paljastuksia.

On epämiellyttävä ajatus, että kannamme koko ajan taskuissamme nauhoittavia ja filmaavia vakoiluvälineitä, mutta tästä elokuva muistuttaa hyvin kouriintuntuvasti.

Näyttelijäntyö jää elokuvassa oikeastaan sivuosaan, mikä on loppujen lopuksi hyvä asia. Pääasia on sanoma, ei niinkään sen välittäjä tai häneen kytköksissä olevat ihmiset.

Syvemmällä bittimaailmassa uiskenteleville elokuva tarjoaa muutamia hymähdyksen hetkiä. Snowden muun muassa todistaa pystyttäneensä salaisen verkon ja varmuuskopioineensa sekä palauttaneensa sen tekemällä unix/linux-hakemistolistauksen (ls -l).

Snowden-elokuva tekee tärkeää työtä täydentäessään Citizenfour-dokumenttia, jonka Laura Poitras teki istuttuaan hotellihuoneessa kuuntelemassa Snowden-paljastuksia ja seurattuaan niiden vaikutuksia. Elokuvaformaattiin puettu tarina on helppoa katsottavaa ja sen nähnee moni sellainenkin, joka ei raskaaseen dokumenttiin koskisi.

  • elokuva

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    2. 2

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    3. 3

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    4. 4

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    5. 5

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    6. 6

      6 asiaa, joita moni häpeää seksissä – aivan turhaan

    7. 7

      Haluatko miljonääriksi -kisaaja vastaa varmoin elkein 1000 euron kysymykseen – Jaajolta ilmeetön tuijotus väärään vastaukseen

    8. 8

      Jalokivikaupan ryöstö ja tulitaistelu Monte Carlossa: ryöstäjät järjestivät harhautuksen F1-kisoista tuttuun tunneliin

    9. 9

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    10. 10

      Uskoisitko isoäidiksi? Tyrmäävä kaunotar villitsee Instagramissa aistikkailla kuvillaan – mukana koskettava viesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    5. 5

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    6. 6

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    7. 7

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    8. 8

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    9. 9

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    10. 10

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    2. 2

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    3. 3

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    4. 4

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    5. 5

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    6. Näytä lisää