Digitoday

Valikko

Nyt muuttuu tietokonehiiri – mutta onko idea kuolleena syntynyt?

Julkaistu:

Lisälaitevalmistajan äänettömät hiiret saattavat joutua etsimään tarkoitustaan markkinoilla.

Tietokonehiiri ei ole uusi keksintö: se on peräisin jo 1960-luvulta ja esiteltiin ensimmäisen kerran suurelle yleisölle vuonna 1968. Kaupalliseen käyttöön se tuli vuonna 1984, kun Apple julkaisi Macintosh-tietokoneensa.

Hiiriä on yhdistänyt tähän asti se, että niistä on lähtenyt ääntä. Kuuluvin niistä on nappien klikkaus, mutta myös rullat pitävät ääntä.

Lisälaitevalmistaja Logitech kertoo julkaisseensa äänettömät tietokonehiiret, jotka tunnetaan nimillä Logitech M220 Silent ja Logitech M330 Silent Plus. Pc:n, Macin, Linuxin ja Chrome OS:n kanssa toimiville langattomille hiirille luvataan 10 metrin kantama ja puolentoista vuoden paristokesto.

Yhtiön mukaan mykät hiiret on suunniteltu kodin tai avokonttorin kaltaisiin ympäristöihin, joissa hiiren klikkaukset saattavat häiritä muita ihmisiä.

Vaikka hiiret olisivat yhtiön väitteiden mukaan toimivia, markkinointipuhe jättää hieman toivomisen varaa. Digitodayn kokemusten mukaan sekä kotona että avokonttorissa on huomattavasti hiirenklikkailua pahempia häiriöääniä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    2. 2

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    3. 3

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    4. 4

      Eiffel-torni pimeni keskiyöllä

    5. 5

      Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

    6. 6

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    7. 7

      AFP: Manchester Arenan luona kerjännyt koditon nousi sankariksi – hoivasi ja lohdutti naista, joka kuoli hänen käsivarsilleen

    8. 8

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    9. 9

      Britannian terroriuhkataso nostettiin ”kriittiseksi” – uuden hyökkäyksen uhka on välitön

    10. 10

      Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. 6

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    7. 7

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    8. 8

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    9. 9

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    2. 2

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    3. 3

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    4. 4

      Eiffel-torni pimeni keskiyöllä

    5. 5

      Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

    6. Näytä lisää