Digitoday

Valikko

Nokia leikkasi Ozo-kameran hintaa rajusti, marssii Kiinaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Nokia otti useita tuhansia tuhansia pois Ozo-virtuaalitodellisuuskameran hinnasta.

Nokia kertoi alentavansa rutkasti 360 asteen videokuvaa tallentavan Ozo-kameransa hintaa. Tähän asti se on maksanut 55 000 euroa, mutta tiedotteen mukaan uusi hinta on "vain" 40 000 euroa. Hinta on sama, josta Nokian taannoiseen vr-kehittäjäohjelmaan päässeet saivat nauttia.

Samalla yhtiö kertoi Ozon myynnin laajenevan syyskuussa Kiinaan, missä kuluttajilla on Nokia Technologiesin johtajan Ramzi Haidamusin mukaan "todellinen nälkä" mukaansatempaavalle ja korkealaatuiselle sisällölle.

Ozo on ollut entuudestaan myynnissä Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Kiinassa Nokia teki sopimuksen vr-sisällön jakelusta paikallisen verkkovideoyrityksen LeEcon kanssa.

Hieno tekniikka ei kuitenkaan yksin riitä menestykseen. Sisällöntuottajien pitää oppia ja sisäistää kokonaan uusi konsepti, 360 asteen vr-kuvaus, tuottaakseen mielekkäitä sisältöjä kuluttajille. Ja kuten monen uuden teknologian kohdalla, siihen voi kulua aikaa.

Nokia on kuitenkin varhain liikkeellä, vaikka kilpailijoitakin on. BBC:n toimittaja povasi hiljattain, että "jos virtuaalitodellisuus on seuraava kultaryntäys, Nokialla voi sanoa olevan siihen paras lapio".

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Toni Vilander sai idean suomalaisjuniorien auttamisesta – Räikkönen, Bottas, Salo ja Häkkinen mukana jättilahjoituksessa!

    3. 3

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    4. 4

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    5. 5

      Missä on 15-vuotias Joni? Poistui kesämökiltä Suomussalmella ja katosi

    6. 6

      Anna-Liisa Tilus iloitsee poikansa siirrosta jalkapallon mahtimaahan: ”Niin ylpeä”

    7. 7

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    8. 8

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    9. 9

      Älä kokeile kotona: Huippumallin asu on niin kauhea, että se on jo upea

    10. 10

      Alisa Vainio ei juokse Kalevan kisoissa – kärsii nyt mykoplasmasta ja keuhkoklamydiasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    7. 7

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    8. 8

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    9. 9

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    10. 10

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    8. 8

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Toni Vilander sai idean suomalaisjuniorien auttamisesta – Räikkönen, Bottas, Salo ja Häkkinen mukana jättilahjoituksessa!

    3. 3

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    4. 4

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    5. 5

      Missä on 15-vuotias Joni? Poistui kesämökiltä Suomussalmella ja katosi

    6. Näytä lisää