Digitoday

Pankin it-guru kosti potkut rajusti: Saa miettiä tekoaan koko elämänsä

Julkaistu: , Päivitetty:

Citibankin it-osaaja varmisti paikkansa vankilassa melkein kahdeksi vuodeksi ja myös sen, että hän tuskin saa alaltaan enää koskaan töitä.
Yhdysvaltain oikeusministeriö kertoo Citibank-pankin entisen it-insinöörin saamasta tuomiosta. Insinööri lamautti pankin Pohjois-Amerikan verkot vuonna 2013 saatuaan pomoltaan kehnoa palautetta työsuorituksestaan.

Texasissa työskennellyt 38-vuotias mies käsitti saavansa potkut ja käytti tilaisuutensa hyväksi, tiedotteessa kerrotaan. Hän syötti pankin järjestelmään koodia, joka pyyhki yhdeksän reitittimen asetustiedot, mikä johti Citibankin verkon romahtamiseen 90-prosenttisesti halki Pohjois-Amerikan.

Mies oli tunnustanut syyllisyytensä aiemmin tänä vuonna. Hän oli lähettänyt tekonsa jälkeen tekstiviestin kollegalleen:

– He olivat erottamassa minut. Minä vain ehdin ensin. Ei mitään henkilökohtaista, mutta ylemmän johdon oli tajuttava, mihin kaverit alempana pystyvät silloin, kun heitä kohdellaan jatkuvasti väärin, mies tekstasi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Teko vie insinöörin vankilaan 21 kuukaudeksi, ja päälle tulevat yli 77 000 dollarin vahingonkorvaukset. Lisäksi hänen maineensa on mennyt iäksi, joten samanlaisia töitä hän tuskin enää saa.

Tapaus myös muistuttaa kaikkia yrityksiä siitä, että ulkopuolisia krakkereita pelätessä todellinen uhka saattaa olla paljon kuviteltua lähempänä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hyvinkään ABC on ilmiliekeissä

    2. 2

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    3. 3

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    4. 4

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    5. 5

      Suuri vaarallisen aineen onnettomuus Kouvolassa – vetyperoksidia vuoti maahan

    6. 6

      Ahvenanmaan edustaja vastusti suomen kielen aseman vahvistamista Pohjoismaiden neuvostossa – kollegat tyrmistyivät

    7. 7

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    8. 8

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    9. 9

      Suomalaista alkuperää oleva terapiakoira koki karmean kohtalon Kanadassa

    10. 10

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    2. 2

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    5. 5

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    6. 6

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    7. 7

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    8. 8

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    9. 9

      HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

    10. 10

      ”Rakasteluun kelpasi vaikka vaja” – Kalle Päätalon elämään kuuluivat värikäs seksielämä, salasuhteet ja 17-vuotias rakastajatar

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hyvinkään ABC on ilmiliekeissä

    2. 2

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    3. 3

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    4. 4

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    5. 5

      Suuri vaarallisen aineen onnettomuus Kouvolassa – vetyperoksidia vuoti maahan

    6. Näytä lisää