Digitoday

Valikko

Google: Tekoäly tarvitsee "ison punaisen napin"

Julkaistu: , Päivitetty:

Koneoppimista aktiivisesti kehittävä Google tahtoo varokeinon siltä varalta, että tekoäly tekee jotakin ei-toivottua.
Hallinnasta karkaava tekoäly on monien tieteistarinoiden kauhukuva 2001: Avaruusseikkailusta Terminator-elokuviin. On sekä pelottavaa että huojentavaa lukea, että tekoälyn kehittäjät ottavat tällaisen mahdollisuuden vakavasti.

Aiheesta uutisoi esimerkiksi The Verge. Googlen omistama tekoälylaboratorio DeepMind ja Oxfordin yliopisto tekivät tekoälyn hallinnasta vuonna 2014 seikkaperäisen tutkimuksen (pdf), joka on julkaistu Machine Intelligence Research Instituten verkkosivuilla.

– Jos sellainen toimija operoi reaaliajassa ihmisen valvonnassa, voi ajoittain tulla tarpeen painaa isoa punaista nappia estämään toimijaa jatkamasta vahingollista toimenpiteiden sarjaa – vahingollista joko toimijalle tai ympäristölle – ja johdattamaan toimija turvallisempaan tilanteeseen, Safely Interruptible Agents (Turvallisesti keskeytettävät toimijat) -nimisessä raportissa kirjoitetaan.

Iso punainen nappi on tässä yhteydessä lähinnä vertauskuva keinolle saada tekoäly pysäytettyä nopeasti, oli se sitten käytössä tehdasrobotissa, itsestään ajavassa autossa tai vaikka vain ohjelmallisesti osana jotakin laajaa verkkopalvelua – kuten Googlen hakua tai Facebookia, joka myös on varsin aktiivinen tekoälyn kehittäjä.

Google ja yliopisto tutkivat raportissaan myös sellaista mahdollisuutta, että tekoäly oppii ohittamaan käskyt keskeyttää toimintansa. Näin voisi käydä, jos itseoppiva tietokoneohjelma kokee saavansa palkkion keskeytettävästä toiminnastaan. Tutkijat esittävät ratkaisuksi itseoppiviin älykkyyksiin liittyvien palkkiojärjestelmien manipulointia.

Ihmismäisesti maailmaa hahmottava ja ymmärtävä tekoäly lienee vielä varsin kaukana. Facebookin Mark Zuckerberg ennusti kuitenkin äskettäin, että joillakin rajatuilla alueilla, kuten näkemisessä, kuulemisessa ja kielenkäytössä, tietokone voi olla ihmistä parempi jo 5–10 vuodessa.

  • Tekoäly

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    3. 3

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    4. 4

      MTV:lta kiekkokansaa säväyttävä päätös – Juhani Tamminen saa väistyä!

    5. 5

      Jos hallitset nämä taidot, jokainen työnantaja haluaa palkata sinut

    6. 6

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    7. 7

      Tunnetun hevikitaristin purkaus Chester Benningtonin kuolemasta hätkähdytti somessa – ”Huono aika moiselle kommentille”

    8. 8

      Hyytävä raportti Pohjois-Koreasta: loikanneet kertovat kymmenistä joukkohaudoista – teloituspaikat merkittiin karttaan

    9. 9

      Iäkäs mies kuoli kotipihallaan polttopuukatoksen romahdettua

    10. 10

      Nerokas niksi muuttaa tapasi syödä maissia – ei enää kuoria hampaiden välissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    5. 5

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    6. 6

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    7. 7

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    8. 8

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    9. 9

      Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

    10. 10

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    2. 2

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    3. 3

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    4. 4

      MTV:lta kiekkokansaa säväyttävä päätös – Juhani Tamminen saa väistyä!

    5. 5

      Jos hallitset nämä taidot, jokainen työnantaja haluaa palkata sinut

    6. Näytä lisää