Digitoday

Valikko

Robottiauto törmää bussiin: Nyt siitä on video – tavallaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Bussikuskin reaktio käy selväksi uudesta videosta. Kaikki muu onkin sitten hieman epäselvää.
Googlen roboauto kolaroi bussin kanssa helmikuussa Kaliforniassa. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun robottiauto on edes osittain aiheuttanut kolarin automaattiohjauksessa.

Nyt Santa Clara Valley Transportation Authority julkaisi tapahtumista videon, joka laittaa vähän lisää lihaa luiden ympärille. Videosta kertoo muun muassa Computerworld.

Video näyttää kolaritilanteen bussin etukamerasta sekä bussin sisältä nähtynä. Bussikuskin reaktiosta on helppo päätellä hetki, jolloin osuma tapahtuu.

Varsinainen kolari ja miten se tapahtui jää kuitenkin hämärän peittoon, koska videon laatu ei ole hääppöinen, ja kamerat eivät olleet osuman ikuistamisen kannalta parhaassa paikassa.

Aikaisempien tietojen mukaan Googlen auto yritti kiertää tiellä olleita esteitä ja oli pyrkimässä takaisin kaistalleen. Autossa ollut testikuljettaja oletti linja-auton väistävän, eikä siksi puuttunut automaattiohjaukseen. Googlen raportin mukaan robottiauto ajoi törmäyshetkellä noin kolmen kilometrin tuntinopeutta.

Kukaan ei loukkaantunut kolarissa, mutta peltiä rypistyi molemmissa ajoneuvoissa.

  • Robottiautot

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    3. 3

      Lomarahoista pois kolmannes – katso kuinka leikkuri iskee tuloihin

    4. 4

      Donald Trump keinahteli ja lauloi kansallislaulua teatraalisesti – some räjähti: ”Kuin ekaluokkalainen”

    5. 5

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    6. 6

      Pekka Rinteellä painajaismainen finaali – Pittsburgh avausvoittoon

    7. 7

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    8. 8

      Kommentti: Presidentinvaalit on sitten siinä

    9. 9

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    10. 10

      Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    2. 2

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    3. 3

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    4. 4

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    5. 5

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    6. 6

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    7. 7

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    8. 8

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    9. 9

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    10. 10

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    3. 3

      Lomarahoista pois kolmannes – katso kuinka leikkuri iskee tuloihin

    4. 4

      Donald Trump keinahteli ja lauloi kansallislaulua teatraalisesti – some räjähti: ”Kuin ekaluokkalainen”

    5. 5

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    6. Näytä lisää