Digitoday

Valikko

Hittivimpain syttyi latauksessa: Katso karu kuva

Tasapainottelevista sähköskoottereista varoitettiin laajasti ennen joulua, mutta toki niitä silti hankittiin roppakaupalla lahjoiksi. Taas kärähti yksi Yhdysvalloissa.

Lanoka Harborin paloasema New Jerseyssä varoittaa vuoden villityksestä, sähkökäyttöisistä kärryistä, joiden päällä seistään. Sen lisäksi, että kärryistä voi kupsahtaa alas ennen tasapainon löytämistä, niissä on ilmennyt vieläkin vakavampi uhka.

Palolaitos julkaisi Facebookissa kuvan kärrystä, jota heidät kutsuttiin sammuttamaan sunnuntaina. Latauksessa ollut kärry pilasi maton, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. Laitos korostaa, että laitteita ei pidä jättää vahtimatta latauksen aikana.

Facebook-viestistä taikka paikallisen Pix11:n uutisesta ei selviä kärryn merkkiä, tai sitä, milloin se oli hankittu. Laitteiden palovaaroista on kuitenkin ollut laajasti puhetta jo useita viikkoja.

Yhdysvalloissa on raportoitu useita tapauksia, joissa kärryt ovat aiheuttaneet palovahinkoja. Koteja on jopa palanut pilalle. Joskus tulipalo on alkanut latauksen aikana, joskus taasen keskellä normaalia käyttöä.

Uhkan uskotaan kohdistuvan etenkin Kiinasta tuotuihin halpoihin klooneihin, joiden paloturvallisuudesta ei ole takeita. Suuri verkkokauppa Amazon on laittanut vehkeet pannaan, ja Yhdysvaltain kuluttajaviranomaiset ovat ottaneet laitteet syyniin.

Quarz kertoo Amazonin päätöksen aiheuttaneen kaaoksen Kiinassa. Miljoonia kärryjä tuotiin Kiinasta kuluneen vuoden aikana, mutta nyt tuotanto on sakannut. Arviolta jopa yli puolet laitteita valmistaneista tehtaista Shenzhenin teollisuusalueella on lopettanut tuotannon tyystin, ja väkeä on laitettu pihalle.

Lisäksi monet kiinalaiset jakelivat väittävät Amazonin jäädyttäneen laittomasti heidän rahojaan vieden miljoonia dollareita, jotka jakelijat ansaitsivat ennen myynnin katkaisua. Quarzin mukaan lukuisten kiinalaisten yritysten oli määrä järjestää tänään mielenilmaus Amazonin konttorin edustalla Guangzhoussa.

Mikäli kuva palaneesta laitteesta ei näy, voit katsoa sen tästä

FYI Be careful when charging up Hover boards, we responded to call today due to a hoverboard catching fire. Do not leave...

Julkaissut Lanoka Harbor Fire Station 61 27. joulukuuta 2015

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko Raisa Räisäsen murhan tunnustaneen kertomus aito – miksi asia tuli esiin vasta nyt?

    2. 2

      Räikkösen kisainsinööri sähläsi – tulokaskuski valitti Kimin ajamisesta

    3. 3

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    4. 4

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    5. 5

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    6. 6

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    7. 7

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    8. 8

      Nilsiän 30 vuotta sitten sekoittanut Samantha Fox palaa Savoon – Jari Tervo raportoi edellisestä vierailusta: ”Ihan mahottomat”

    9. 9

      Nyrkkeilyn Suomen mestaria syytetään kahdesta murhan yrityksestä – oikeuskäsittely tänään

    10. 10

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    3. 3

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    4. 4

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    5. 5

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    6. 6

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    7. 7

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    8. 8

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    9. 9

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    10. 10

      HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    10. 10

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko Raisa Räisäsen murhan tunnustaneen kertomus aito – miksi asia tuli esiin vasta nyt?

    2. 2

      Räikkösen kisainsinööri sähläsi – tulokaskuski valitti Kimin ajamisesta

    3. 3

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    4. 4

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    5. 5

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    6. Näytä lisää