Digitoday

Valikko

Netflixin tärkeä muutos jää monilta huomaamatta – ja niin on tarkoituskin

Netflix muuttaa tapaa, jolla se pakkaa videonsa. Samalla yhtiö koodaa koko videokirjastonsa uusiksi.

Videopalvelu Netflix aikoo pakata videokirjastonsa kokonaan uudelleen uusia algoritmeja käyttäen, kertoo Variety.

Taustalla on suoratoistettujen elokuvien suuri verkkokaistan kulutus. Uutta tekniikkaa käyttämällä Netflixin on tarkoitus laskea tiedonsiirtomääriä viidenneksellä.

Yhtiön mukaan muutoksia kuvanlaadussa ei pitäisi olla – ainakaan heikompaan suuntaan.

Uusi pakkaustekniikka käsittelee kaikkia sarjoja ja niiden jaksoja yksilöinä. Parhaissa tapauksissa 1,5 megabitin striimillä olisi mahdollista saavuttaa 1080p-taso.

Esimerkiksi My Little Ponyn kokolailla monotoniset taustat on helppo saada mahtumaan pieneen tilaan ja purkuvaiheessa ne voidaan skaalata silti 1080p-tasoiseksi – minkä pitäisi parantaa monien ohjelmien tarkkuutta.

Näytellyissä sarjoissa on saavutettu 20 prosentin säästöjä 5,8 megabitistä 4,6:een.

Yhtiö on jo testannut uusia tekniikoitaan lähettämällä niillä pakattuja sisältöjä osalle asiakkaistaan. Koko kirjaston uudelleenpakkaus on meneillään, ja sen on määrä valmistua ensi vuoden alussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Video: Naamioitunut joukko ilmestyi Sipilän vaalitilaisuuteen

    2. 2

      Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

    3. 3

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    4. 4

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    5. 5

      MM-taitoluisteluun valmistautuva Emmi Peltonen seurustelusta kiekkolupauksen kanssa: ”Pysytään vaan asiassa”

    6. 6

      Lewis Hamilton kunnioitti syksyllä kuollutta Aki Hintsaa upealla tavalla – tässä on ”pikku-Aki”

    7. 7

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    8. 8

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    9. 9

      Lapset yllättivät vanhemmat petipuuhista – psykologi vastaa kauhistuneelle äidille

    10. 10

      Kiina-asiantuntija ihmettelee Suomen alastomuutta vaativia saunapoliiseja: ”Jos paha sana kiirii...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    4. 4

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    5. 5

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    6. 6

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    7. 7

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    8. 8

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    9. 9

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    10. 10

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Video: Naamioitunut joukko ilmestyi Sipilän vaalitilaisuuteen

    2. 2

      Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

    3. 3

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    4. 4

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    5. 5

      MM-taitoluisteluun valmistautuva Emmi Peltonen seurustelusta kiekkolupauksen kanssa: ”Pysytään vaan asiassa”

    6. Näytä lisää