Digitoday

Valikko

Apple osti uudessa Star Warsissa käytetyn tekniikan

Julkaistu:

Apple on ostanut sveitsiläisen Faceshift-yrityksen, jonka kasvonliikeanimaatiota on käytetty uudessa Star Wars -elokuvassa.

Sveitsiläisen Faceshiftin siirtymisestä Applen omistukseen on liikkunut huhuja, mutta nyt TechCruch katsoo saaneensa sille vahvistuksen. Apple ei sano juuta eikä jaata.

Faceshiftin liikkeentunnistustekniikalla pystytään seuraamaan ihmisen kasvojen ilmeitä ja siirtämään ne animoituihin hahmoihin reaaliajassa.

Applen suunnitelmista Facesiftin suhteen ei tiedetä, mutta teknologia on todistanut toimivuutensa monessa paikassa. Pelimaailmassa pelaajat voivat käyttää sitä animoidakseen omaa avatariaan, jonka ilmeet siis matkivat pelaajan omia ilmeitä. Elokuvissa tekniikalla voidaan heijastaa näyttelijöiden ilmeitä virtuaalihahmoihin, kuten 18. joulukuuta ensi iltansa saavassa Star Wars -elokuvassa. Se voi myös soveltua ihmisten tunnistamiseen turvasovelluksissa.

Apple on jo aikaisemmin hankkinut immateriaalioikeuksia liikkeen- ja kasvojentunnistukseen sekä lisätyn todellisuuden teknologiaan. Osittain ne ovat tulleet kolmen Euroopasta ostetun yrityksen, PrimeSensen, Polar Rosen ja Metaion mukana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    2. 2

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    3. 3

      Pyhäjärven vedenpinta laski alimmalle tasolle 57 vuoteen – mökkirannassa voi odottaa yllätys

    4. 4

      Julkkiskaunotarten rähäkässä yllätyskäänne – Sara Sieppi selittelee rajua purkaustaan somessa: ”Olisi pitänyt laskea kymmeneen”

    5. 5

      Tuusulassa liikkuu karhu – perjantai-iltana havaintoja myös Nurmijärveltä

    6. 6

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    7. 7

      Pohjois-Korean Kim Jong-unilla on kolme luottomiestä, jotka nauttivat luontoiseduista – kaikkia yhdistää yksi asia

    8. 8

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    9. 9

      Jani Sievisen ja Maria-rakkaan kesä kuluu seitsemää lasta kaitsien: ”Vähän on vilskettä”

    10. 10

      Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    3. 3

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    4. 4

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    5. 5

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    6. 6

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    7. 7

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    8. 8

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    9. 9

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    10. 10

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    10. 10

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    2. 2

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    3. 3

      Pyhäjärven vedenpinta laski alimmalle tasolle 57 vuoteen – mökkirannassa voi odottaa yllätys

    4. 4

      Julkkiskaunotarten rähäkässä yllätyskäänne – Sara Sieppi selittelee rajua purkaustaan somessa: ”Olisi pitänyt laskea kymmeneen”

    5. 5

      Tuusulassa liikkuu karhu – perjantai-iltana havaintoja myös Nurmijärveltä

    6. Näytä lisää