Digitoday

Valikko

Yle: Suomalaisperhe vältti TTVK:n väärät piratismisyytokset – ei onnistuisi kaikilta

Julkaistu:

Jos isä ei olisi ollut it-ammattilainen, olisi edessä voinut olla korvausten maksaminen tai oikeudenkäynti, Yle kirjoittaa.

Hausjärvellä asuva Salmisen perhe väisti taannoin korvausten maksamisen tai vaihtoehtoisesti oikeudenkäynnin, kun heitä epäiltiin tuhansien musiikkikappaleiden jakamisesta verkossa perheen nettiliittymällä.

Ylen haastattelema perheenisä kertoo, että hän onnistui vaivalla selvittämään ja todistamaan, että todisteena heitä vastaan käytetty ip-osoite ei ollut heidän hallussaan silloin, kun musiikkikappaleet jaettiin. Ip-osoite oli heidän vasta sillä hetkellä, kun TTVK oli tiedustellut asiaa operaattorilta.

Isän mukaan todisteiden kerääminen tuskin olisi mahdollista muille kuin it-ammattilaisille. Tämä johtaa kysymykseen, onko näin käynyt muillekin ja voiko niin käydä vielä nykyisinkin. Digitoday kysyy asiaa TTVK:lta ja palaa tarvittaessa asiaan.

Tapaus tuo vahvasti mieleen Yhdysvaltain taannoiset piraattiajojahdit syyttömiä vastaan, mutta muistuttaa, että tällaista voi tapahtua Suomessakin.

Suomessa piratismikirjeitä on lähetetty jo tuhansille. Moni oikeudenkäynti odottaa alkamistaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    2. 2

      Junioreiden turnaus sai traagisen lopun – 12-vuotias jalkapallolupaus kuoli torjuessaan rangaistuslaukausta

    3. 3

      Nainen kuoli kerrostaloasunnossa syttyneessä palossa Helsingissä

    4. 4

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    5. 5

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    6. 6

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    7. 7

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    8. 8

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    9. 9

      Vuoden Yhdysvalloissa kateissa ollut teini löytyi 31-vuotiaan sieppaajansa luota

    10. 10

      Katri Helena palasi tanssilavoille vuosien tauon jälkeen – jännitti eniten Tommi-rakkaan reaktiota: ”Ei jälkeenpäin huomauttanut mistään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    4. 4

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    5. 5

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    6. 6

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    7. 7

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    8. 8

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    9. 9

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    10. 10

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    2. 2

      Junioreiden turnaus sai traagisen lopun – 12-vuotias jalkapallolupaus kuoli torjuessaan rangaistuslaukausta

    3. 3

      Nainen kuoli kerrostaloasunnossa syttyneessä palossa Helsingissä

    4. 4

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    5. 5

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    6. Näytä lisää