Digitoday

Valikko

Sähkömoottoripyörän kehittäjä kaatui: Johtaja syyttää Applea

Julkaistu:

Mission Motors lopetti toimintansa, ja toimitusjohtajalla on selvä käsitys syyllisestä. Mutta todellinen syy saattaa piillä firmassa itsessään.

Sähkömoottoripyöriä kehittänyttä Mission Motorsia on verrattu sähköautoyhtiö Teslaan, joka on järisyttänyt automarkkinoita suosituilla sähköautoillaan. Nyt Mission Motors on kuitenkin lopettanut toimintansa.

Yhtiön toimitusjohtaja syyttää alasajosta ohjelmistojätti Applea.

– Missionilla oli mahtava porukka insinöörejä erityisesti sähkövoimansiirrossa. Apple tiesi sen. Se halusi heidät ja se meni ja sai heidät, toimitusjohtaja Derek Kaufman sanoo uutistoimisto Reutersille.

Myös nimettömät lähteet kertoivat Reutersille, että Apple olisi rekrytoinut Mission Motorsin huippuinsinöörejä. Applen on jo jonkin aikaa huhuttu lähteneen autobisnekseen ja rekrytoineen osaajia aggressiivisesti muistakin yhtiöistä.

Apple ei kommentoinut Mission Motorsin väitteitä eikä se ole virallisesti kommentoinut myöskään autonrakennushuhuja.

Mission Motorsilla oli myös muita ongelmia. Sillä oli krooninen rahapula, jota se yritti paikata keskittymällä ohjelmistojen ja osien valmistukseen muille yhtiöille. Näin yritettiin rahoittaa moottoripyöräprojektia. Alihankintasopimukset eivät kuitenkaan tuottaneet tarpeeksi.

Onkin mahdollista, että mustat tai vähintäänkin harmaat tulevaisuudennäkymät eivät kannustaneet osaajia pysymään yhtiössä.

Missionin moottoripyörä ei koskaan valmistunut kuluttajille.

  • start up

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    3. 3

      Jimi, 12, rakensi juhannuksen näppärimmän tee-se-itse-grillin ja säästi 15 senttiä: ”Päihittää megagrillit”

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    7. 7

      Vakavasti palanut Juhani Palmu on yhä nukutettuna – reagoinut silti Leila-vaimonsa ääneen: ”Uskon hänen kuulleen”

    8. 8

      Yhdysvaltain julkaisemat kuvat kertovat, kuinka lähelle venäläishävittäjä tuli Itämerellä: ”Noin 1,5 metriä”

    9. 9

      Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

    10. 10

      Lewis Hamilton täräytti ylivoimaisesti paalupaikalle – Räikkönen löi Vettelin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    2. 2

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    3. 3

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    4. 4

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    5. 5

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    6. 6

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    7. 7

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    8. 8

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    9. 9

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    10. 10

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    3. 3

      Jimi, 12, rakensi juhannuksen näppärimmän tee-se-itse-grillin ja säästi 15 senttiä: ”Päihittää megagrillit”

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. Näytä lisää