Digitoday

Valikko

Tekes: Sijoituksilla pelialaan mahtava tuotto

Julkaistu: , Päivitetty:

Tekesin lukujen mukaan Suomen peliala on kasvanut liikevaihdoltaan melkein kahteen miljardiin euroon.

Suomen peliala on kasvanut liikevaihdoltaan miljardibisnekseksi, käy ilmi Tekesin julkaisemasta 10 years of Tekes funding and networks for the Finnish game industry 2004-2014 -selvityksestä (pdf-linkki).

Vuonna 2004 Suomen pelialan liikevaihto oli 40 miljoonaa euroa ja nyt se on noussut 1,8 miljardiin. Peliala työllistää Suomessa tällä hetkellä noin 2500 ihmistä 260 yrityksessä.

Vuonna 2013 peliala muodosti 10 prosenttia Suomen it-alan liikevaihdosta.

Tekes kertoo rahoittaneensa kymmenen vuoden aikana yli 100 peliyritystä yhteensä 70 miljoonalla eurolla. Tämän lisäksi rahoittaja käynnisti vuonna 2012 Skene – Games Refueled -nimisen ohjelman auttamaan pelintekijöiden verkostumista ja rahoituksen hankkimista. Tekesin mukaan ohjelman puitteissa peliyritykset ovat saaneet yksityistä rahoitusta 70 miljoonan edestä.

Skene-ohjelman vetäjä Kari Korhonen sanoo Tekesin tiedotteessa sijoitusten maksaneen itsensä takaisin veronmaksajille 6–24-kertaisena. Korhonen sanoo myös uskovansa, että rahoituksen turvin pelialalle syntyy hi-tech-työpaikkoja ja osaamista, joka ei ole siirrettävissä ulkomaille.

Besti Fiends -pelin nimi korjattu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      24 vaimoa ja 145 lasta: uskonlahkon johtajalle pitkä vankeustuomio Kanadassa

    3. 3

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    4. 4

      Karhu telkesi saunaan, sudelta taju pois harjanvarrella – Oiva ja Pirkko, 71, sitkuttavat keskellä Suomen itäisintä erämaata

    5. 5

      Taksi Helsingin välitysjärjestelmä kaatui: ”Emme pysty välittämään ajoja autoille”

    6. 6

      Lentäjillä on salainen järjestelmä, joka auttaa välttämään inhottavia työkavereita hienotunteisesti

    7. 7

      Venäläiset sota-alukset pyysivät suomalaisporukan troolaria vaihtamaan kurssia: ”Ottivat yhteyden Viron rannikkovartioston kautta”

    8. 8

      Tina Thörner, 51, kertoi rallikuljettajien ehdotuksista: ”Miehet tarvitsevat enemmän seksiä”

    9. 9

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    10. 10

      Lähes tonnin painavaa siitossonnia yritetään nostaa purosta jo toista päivää Salossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    4. 4

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    5. 5

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    8. 8

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    9. 9

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    10. 10

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    8. 8

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    9. 9

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      24 vaimoa ja 145 lasta: uskonlahkon johtajalle pitkä vankeustuomio Kanadassa

    3. 3

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    4. 4

      Karhu telkesi saunaan, sudelta taju pois harjanvarrella – Oiva ja Pirkko, 71, sitkuttavat keskellä Suomen itäisintä erämaata

    5. 5

      Taksi Helsingin välitysjärjestelmä kaatui: ”Emme pysty välittämään ajoja autoille”

    6. Näytä lisää