Digitoday

Valikko

Helpotus Microsoftille: Vanha Lumia-kanne kaatui

InterDigital kärsi kirvelevän tappion perjantaina. ITC:n tuomaripaneeli vei aikaisemman voiton patenttitrolliksi syytetyltä yhtiöltä ja päätti, ettei Nokian puhelimissa käytetty 3g-teknologia loukkaa yhtiön patentteja.

Aikaisemmin liittovaltion kansainvälisen kauppakomission ITC:n hallinnollinen tuomari päätti alun perin vuonna 2007 nostetussa kanteessa InterDigitalin hyväksi. Kanteessa, jossa vastaajina olivat Nokia Corporation, Nokia Inc. ja Microsoft Mobile, vaadittiin 3g-Lumia-puhelimille tuontikieltoa Yhdysvaltoihin.

Hallinnollisen tuomarin päätöksen mukaan vastaajat rikkoivat InterDigitalin kahta patenttia, eikä InterDigital ole syyllistynyt patenttikaupasta pidättäytymiseen.

Lopullisen päätöksen tehnyt tuomaripaneeli hylkäsi syytteen patenttirikkomuksista, mutta ei ottanut kantaa essentiaalipatenttien hinnoitteluun tai niistä sopimiseen.

InterDigitalin tiedotteessa viitattiin Microsoftin Nokialta ostaman matkapuhelinbisnekseen kutistuneeseen merkitykseen ja sanottiin, ettei ITC:n tappiolla ole suurta vaikutusta yhtiön liiketoimintaan. Sen osakkeen hinta laski kuitenkin perjantaina kolme prosenttia.

  • patenttikanne

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    2. 2

      Lontoon terrori-isku vaati jälleen uuden kuolonuhrin

    3. 3

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    4. 4

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    5. 5

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    6. 6

      Helsinkiläisestä kukkakaupasta löytynyt valaisin myytiin Ruotsiin 159 016 eurolla

    7. 7

      Jaajo Linnonmaa voitti Totossa moukan tuurilla melkein kymppitonnin – joutui luopumaan rahoista

    8. 8

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    9. 9

      Raimo Summanen avautuu pedofiilihuutelunsa taustoista

    10. 10

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    3. 3

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    6. 6

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    7. 7

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    8. 8

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    9. 9

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    10. 10

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    10. 10

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    2. 2

      Lontoon terrori-isku vaati jälleen uuden kuolonuhrin

    3. 3

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    4. 4

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    5. 5

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    6. Näytä lisää