Digitoday

Nadellakin kalpenee Google-pomon tienestien edessä

Julkaistu:

Googlen hallituksen päätoiminen puheenjohtajan Eric Schmidtin kokonaispalkkio oli yli sata miljoonaa dollaria.

Mobiilialalla toimivien yritysten johtajista Googlen Eric Schmidtin viime vuonna saama 108,7 miljoonan dollarin kokonaispalkkio oli suurin. Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadella joutui tyytymään 84,3 miljoonaan dollariin.

Kummankin varsinainen palkka on "vain" noin miljoona dollaria. Iso raha tulee heille myönnetyistä osakkeista ja optioista, kuten myös alan kaikkien muiden suurituloisimpien kohdalla.

FierceWirelessin (vaatii uutiskirjeen tilausta) julkaiseman vuosittaisen mobiilialan johtajien palkkatilaston kärkeä ovat aikaisemmin hallinneet suurten teleoperaattorien johtajat, mutta tänä vuonna kymmen kärkisijaa menivät Googlen, Microsoftin, Applen ja Qualcommin johtajille.

Kolmanneksi eniten ansaitsi johtaja Applen Angela Ahrendts, 73,4 miljoonaa dollaria. Top kymppiin kuuluivat myös Qualcommin toimitusjohtaja Steve Mollenkopf 60,7 miljoonalla, Qualcommin hallituksen puheenjohtaja Paul Jacobs 56,9 miljoonalla, Googlen johtaja David Drummond 44,3 miljoonalla, Googlen entinen talousjohtaja Patrick Pichette 43,8 miljoonalla, Qualcommin johtaja Derek Aberle 32,1 miljoonalla, Applen johtaja Eddy Cue 24,4 miljoonalla ja Applen johtaja Jeff Williams 24,4 miljoonalla dollarilla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vuonna 2013 mobiilijohtajista suurimman potin korjasi entinen Nokian hallituksen jäsen, Sprintin silloinen vetäjä Dan Hesse. Hänen palkkiopakettinsa arvo oli 49 miljoonaa dollaria, AT&T:n toimitusjohtaja Randall Stephenson ei aivan yltänyt tämän vuoden top kymppiin 24 miljoonan dollarin ansioillaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalaislehti: Yli miljoona asiakasta harkitsee jättävänsä Nordean – ”Tämä näyttää hyvin huonolta”

    2. 2

      Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      TMZ: Kylie Jenner, 20, on kertonut ystävilleen olevansa raskaana

    6. 6

      Havaiji valmistautuu Pohjois-Korean vetypommikokeeseen – asukkaita kehotettiin varaamaan vettä ja ruokaa 14 päiväksi

    7. 7

      Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

    8. 8

      Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

    9. 9

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    10. 10

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    7. 7

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    8. 8

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    9. 9

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    10. 10

      Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalaislehti: Yli miljoona asiakasta harkitsee jättävänsä Nordean – ”Tämä näyttää hyvin huonolta”

    2. 2

      Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      TMZ: Kylie Jenner, 20, on kertonut ystävilleen olevansa raskaana

    6. Näytä lisää