Digitoday

Netflixin isät ja äidit saivat valtavan lahjan

Julkaistu:

Teknologia-ala on tunnettu työeduistaan, mutta Netflixin uusin veto on silti omassa sarjassaan.

Suoratoistopalvelu Netflix antaa tuoreille vanhemmille mahdollisuuden olla jopa vuoden pois töistä. Kyseessä on todennäköisesti Yhdysvaltain yritysmaailman avokätisin tarjous.

Tuore äiti tai isä saa olla pois töistä niin paljon kuin haluaa vauvavuoden aikana, eli lapsen 12 ensimmäisen kuukauden aikana. Poissaoloaika on palkallista.

Ainoastaan 12 prosentilla Yhdysvaltain yksityisen sektorin työntekijöistä on mahdollisuus minkään pituiseen palkalliseen vanhempainvapaaseen, Yhdysvaltain työministeriön luvuista ilmenee. Jopa eduistaan tunnetulla teknologia-alalla Netflixin tarjous on ennenkuulumaton.

Facebook tarjoaa työntekijöilleen neljän kuukauden palkallisen vanhempainvapaan ja 4 000 dollaria rahaa vauvanhoitoon. Googlella palkallinen vapaa on 18 viikkoa.

Netflixillä on aiemminkin voinut pitää lomaa virallisesti sen verran kuin työntekijä itse haluaa. Samalla se on kuitenkin korostanut työntekijän vastuuta omasta tontistaan. Työtunneistaan tunnetulla alalla pitkän vanhempainvapaan tarjoaminen alleviivaakin ennen kaikkea halua pitää osaavat naiset töissä.

– Tästä on tullut vaatimus, jos haluaa pitää lahjakkaat naiset töissä, Babson Collegen johtamiskoulutuksen johtaja Elaine Eisenman arvioi uutistoimisto Bloombergille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    3. 3

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    4. 4

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    5. 5

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    6. 6

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    7. 7

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    8. 8

      Ainakin 1 kuollut maanjäristyksessä Ischian lomasaarella Italiassa

    9. 9

      Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

    10. 10

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    4. 4

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    5. 5

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    6. 6

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    7. 7

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    8. 8

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    9. 9

      Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

    10. 10

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    3. 3

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    4. 4

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    5. 5

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    6. Näytä lisää