Digitoday

Valikko

Google-sovellus oppi kääntämään kuvasta suomeksi: "Tunnustamme kielen vaikeuden"

Julkaistu:

Googlen kääntäjäpalvelun yksi osanen päivittyi juuri taitavammaksi. Kylmää konetta opettavat myös aidot ihmiset.
Google päivitti keskiviikkona älypuhelinten ilmaista Google-kääntäjä (Google Translate) -sovellustaan. Päivityksen myötä sovelluksen yksi mielenkiintoisimmista piirteistä alkoi ymmärtää suomea – ja myös muun muassa ruotsia, norjaa, ukrainaa ja indonesiaa.

Kysymys on Instant Camera -teknologiasta (aiemmin Word Lens), joka kääntää lennossa esimerkiksi tienviittoja, ruokalistoja ja muita arjessa näkyviä lyhyitä tekstejä puhelimen kameran avulla. Uusia kieliä on kaikkiaan 20.

– Tämä on enemmänkin kevyen luokan kääntämistä [verrattuna kääntäjän muihin toimintoihin], Yhdysvalloista puhelimitse tavoitettu Word Lensin perustaja Otávio Good kertoo It-viikolle.

– Olemme hyvin vahvasti tiedostaneet suomen kielen vaikeuden. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että ihmiset kävivät läpi sanakirjoja [käännösten parantamiseksi].

Good liittyi Googleen vuosi sitten yrityskaupan yhteydessä. Hänen tavoitteenaan on luoda Instant Cameran kautta "taianomainen ikkuna" maailmaan.

Kone kaipaa ihmistä

Tuotejohtaja Julie Cattiau kertoo, että Google-kääntäjä kokonaisuudessaan ei enää perustu puhtaasti koneoppimiseen, jossa Google kahlaa automaattisesti miljoonia asiakirjoja verkossa ja yrittää päätellä niistä kielen lainalaisuudet.

– Hyödynnämme yhä enemmän ihmisten panosta[...]koska mallissamme on rajoitteita. Näitä ovat esimerkiksi se, että kaikkia kieliä ei ole yhtä hyvin dokumentoitu, Cattiau sanoo.

Lisäksi asiakirjat saattavat usein sisältää muodollista kieltä, mikä ei auta Googlea ymmärtämään esimerkiksi sanontoja ja kielellisiä vertauskuvia. Juuri tässä tarvitaan ihmistä opettamaan konetta.

– Rohkaisemme nyt ihmisiä auttamaan meitä parantamaan käännösten laatua, Cattiau painottaa.

Kieliä ei lisätä hetken huumassa

Muun muassa puheesta puheeksi -kääntäminen on tukenut suomea jo aikaisemmin Google-kääntäjä-sovelluksessa. Mutta missä vaiheessa Google ylipäätään päättää, että uusi kieli on valmis lisättäväksi kääntäjään?

Otávio Goodin mukaan vastausta on vaikea ilmaista määrällisesti.

– Mutta jos meillä on pistearvo jostain, niin vertaamme sitä muiden kielien pistearvoihin, Good kertoo.

Hänen mukaansa joitakin kieliä jouduttiin tiputtamaan tästä Instant Cameran päivityksestä juuri sen takia, että niiden pistearvot eivät olleet tarpeeksi hyviä.

Maalaisjärki auttaa virheiden yli

Google esitteli Word Lensin alun perin tammikuussa. Google-kääntäjä-sovellus on saatavilla Androidille ja iOS:lle. Kokonaisuudessaan sovellus kääntää noin sata miljardia sanaa päivässä ja se tukee yli 90:tä kieltä. 95 prosenttia käytöstä tapahtuu Yhdysvaltain ulkopuolella, joten kyseessä on Cattiaun mukaan hyvin kansainvälinen tuote.

Samaan aikaan virheet ovat yhä arkipäivää etenkin suomen kielen kohdalla. Esimerkiksi Googlen verkossa toimivan kääntäjän https://translate.google.fi/ rajoitukset tulevat heti näkyville, jos siihen syöttää yksinkertaisia lauseita monimutkaisempaa tekstiä. Suomenkielistä käännöstä edes englannista on usein vaikea tulkita mitenkään järkevästi.

Otávio Goodin mukaan virheet ovat mahdollisia myös Instant Camerassa, mutta silloin maalaisjärki toivottavasti auttaa niiden ylitse. Jos esimerkiksi ravintolan ruokalistassa lukee "spagettia ja lihapullia", mutta Instant Cameran mukaan "spagettia ja hevosia" (teoreettinen esimerkki), on käyttäjän helppo päätellä, että jotain on nyt pielessä, Good luottaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    5. 5

      Nuoria loukkaantui ulosajoissa juhannusyönä Liperissä ja Jyväskylässä

    6. 6

      Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne katkesi

    7. 7

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    8. 8

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    9. 9

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    10. 10

      Saudi-Arabia: Mekan Suurmoskeijaan hyökkäystä suunnitellut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    5. 5

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    6. 6

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    7. 7

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    8. 8

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    9. 9

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    10. 10

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    5. 5

      Nuoria loukkaantui ulosajoissa juhannusyönä Liperissä ja Jyväskylässä

    6. Näytä lisää