Digitoday

Valikko

Analyytikko: Tässä on Nokian julkistuksen logiikka

Julkaistu:

OP:n analyytikko Hannu Rauhalan mukaan Nokia kokeilee kasvavaa markkinaa virtuaalikamerajulkistuksellaan.
Nokia julkisti viime yöllä Suomen aikaa Ozo-3d-kameran, jolla voi kuvata videota muun muassa virtuaalilaseilla katseltaviksi. Laitteen on kehittänyt yhtiön teknologiayksikkö, ja se on suunniteltu pääosin Tampereella.

OP:n analyytikko Hannu Rauhalan mukaan Nokian huhuttiin esittelevän virtuaalitodellisuuteen liittyvän laitteen, mutta lopullinen julkistus oli silti pieni yllätys.

– Tuote on nichempi (marginaalisempi) kuin mitä odotettiin, Rauhala sanoo.

Analyytikon mukaan virtuaalikuvaamisen markkina on vasta kehittymässä, eikä se ole nykyisellään Nokian mittakaavassa erityisen merkittävä. Virtuaalikameroissa on kuitenkin potentiaalia, ja myös Google, Samsung ja GoPro tähyilevät samoille vesille.

Nokian on odotettu keskittyvän verkkotoimintoihin, joten tästä näkökulmasta kamerajulkistus saattaa olla joillekin yllätys. Rauhala huomauttaa kuitenkin, että Nokialla on yhä paljon kameraosaamista puhelinten perintönä. Vaikka verkot ovat pääliiketoiminta, myös kokeiluja jatketaan.

– Tämä on osoitus siitä, että Nokia Technologies kokeilee kaikkea uutta, mistä voisi tehdä kaupallisen tuotteen, Rauhala sanoo.

Rauhala muistuttaa, että nyt julkistettu laite on esituotantoversio, jonka suhteen Nokia pitänee kaikki vaihtoehdot auki. Yhtiö voi kehittää tekniikkaa eteenpäin itse tai jonkun kumppanin kanssa, lisensoida tai myydä sen.

  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    3. 3

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    4. 4

      Prinssi William uskoo, että Diana olisi ollut ”painajaismainen” isoäiti – taustalla suloinen syy

    5. 5

      Nimilista julki – tällä joukkueella Suomi lähtee MM-Lontooseen

    6. 6

      Sara Forsbergin meikkikuva huvittaa – ”Äitini sanoi, että näytän halvalta prostituoidulta”

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    9. 9

      Liian seksikkääksi väitetty golfkaunotar kritisoi uutta ”rintavakosääntöä” – aikoo jatkossakin näyttää naiselliset muotonsa

    10. 10

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    7. 7

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    8. 8

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    9. 9

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    10. 10

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    3. 3

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    4. 4

      Prinssi William uskoo, että Diana olisi ollut ”painajaismainen” isoäiti – taustalla suloinen syy

    5. 5

      Nimilista julki – tällä joukkueella Suomi lähtee MM-Lontooseen

    6. Näytä lisää