Digitoday

Valikko

III-olut kauppoihin, presidenttinä Kekkonen, olohuoneessa tv-peli – testasimme yhden

Julkaistu: , Päivitetty:

70-luku ei ollut pelkästään leveiden lahkeiden, jämäköiden johtajien ja televisioilta näyttäneiden silmälasien aikaa. Silloin päästiin nauttimaan myös videopeleistä kotisohvalla.

Jos video ei näy sovelluksessasi, voit katsoa sen täältä.

Olipa kerran aika, jolloin pelaaminen alkoi laajentua pahvin, puun ja kartongin ulkopuolelle. Vaikka ensimmäisiä sähköisiä viihdelaitteita alettiin kehitellä jo kymmeniä vuosia sitten, video- tai televisiopelien historian katsotaan usein alkaneen Pongista (1972).

Pongin ideaa kopioitiiin ja laajennettiin nopeasti, ja 70-luvulla syntyi menestystarinoita, kuten Atari 2600 sekä hieman sen varjoon jäänyt Philips Videopac G7000.

Mutta eipä mennä vielä ihan niin pitkälle. Nämä edustivat jo vaihdettaviin moduuleihin perustuvaa kehittyvää teknologiaa. Pelit olivat alun perin koodattujen suoraan laitteeseen. Ja juuri sellaisen otamme tarkasteluun nyt.

Laitteen alkuperä ja tarkka malli jäivät meillekin arvoitukseksi, sillä nappuloiden oheistekstien lisäksi vimpaimessa ei ole muuta tekstiä kuin "TV-3" ja "Made on Hong Kong". Kloonista siis lienee kyse.

Mutta hei, se ei laitteen viihdearvoa vähentänyt. Mutta kuten saat videosta huomata, suuri osa viihdearvosta on tahatonta. Mutta sehän johtuu vain siitä, että katselemme laitetta nyt 2010-luvun silmin.

Digiyesterday

Digiyesterday on Digitodayn retrohenkinen videosarja, jossa esitellään eilisen elektroniikkaa kuin se olisi tätä päivää. Uudet jaksot julkaistaan lauantaisin. Katso kaikki jaksot täältä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      Helsingin Linnanmäen kupeeseen ilmestyi taas telttaleiri – poliisille töitä lieveilmiöistä

    5. 5

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    6. 6

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    7. 7

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    8. 8

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    9. 9

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    10. 10

      Raskaana oleva Serena Williams lähes alasti lehden kannessa – rohkeassa kuvasarjassa vain kädet rintojen peittona

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    3. 3

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    4. 4

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    5. 5

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    6. 6

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    7. 7

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    8. 8

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    9. 9

      Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

    10. 10

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    9. 9

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      Helsingin Linnanmäen kupeeseen ilmestyi taas telttaleiri – poliisille töitä lieveilmiöistä

    5. 5

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    6. Näytä lisää