Digitoday

Valikko

Nokia Music loikkaa Windowsia edemmäs – ja muuttuu HTC-musiikiksi

Nokia Music on kohta HTC-musiikkia. Nokian kehittämä musiikkipalvelu leviää uusille alustoille ja uusiin maihin.
Nokiassa kehitetty ilmainen musiikin suoratoistopalvelu MixRadio, joka alun perin tunnettiin nimellä Nokia Music, kasvaa uuden omistajan alaisuudessa. Pikaviestipalvelu Line, joka osti palvelun joulukuussa Microsoftilta, ilmoitti Singaporen Music Matters -tapahtumassa tuovansa palvelun iOS- ja Android-laitteille. Tähän saakka palvelu on toiminut Windows Phone - ja Symbian-alustoilla.

170 miljoonan käyttäjän Line kertoi myös MixRadio-markkinointiyhteistyöstä taiwanilaisen puhelinvalmistajan HTC:n kanssa. Asiasta uutisoi markkinointijulkaisu Mumbrella.

Mainosvapaa palvelu tulee saataville Intiassa, Indonesiassa, Thaimaassa, Vietnamissa, Malesiassa ja Singaporessa. Aikaisemmin palvelu on ollut saatavilla jo 31 maassa.

Vuonna 2007 käynnistyneen palvelun tarjonnassa on 35 miljoonaa kappaletta, se oppii tuntemaan käyttäjän musiikkitottumukset ja sitä voi käyttää myös ilman nettiyhteyttä.

HTC ryhtyy tarjoamaan MixRadiota osana BlinkFeed-palveluaan, joka vierittää käyttäjälle uutisia, yhteisöpalveluviestejä, vinkkejä ja muistutuksia. Musiikkitarjonnan voi räätälöidä käyttäjän mieltymysten mukaan.

  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    2. 2

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    3. 3

      Sepon verkoista löytyi mulkosilmäinen hauki – tutkijakin hämmästyi: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa!”

    4. 4

      Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    5. 5

      Samantha Fox esiintyy tänään Savossa – nuoret pilkkimiehet ihmeissään povipommista: ”Oon minä sitä Foxia kuullu joskus...”

    6. 6

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    7. 7

      TPS voitti tulikuuman kamppailun – HIFK:n hermokontrolli petti pahasti

    8. 8

      IS seuraa: TPS ja Pelicans voittoihin, Tampereella ja Jyväskylässä jatkoaika

    9. 9

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    10. 10

      Ensi yönä siirrytään kesäaikaan – aiheuttaa ylimääräistä kiirettä ruotsinlaivoilla: ”Avomerellä voimme ajaa nopeammin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    6. 6

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    7. 7

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    8. 8

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    9. 9

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    10. 10

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    2. 2

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    3. 3

      Sepon verkoista löytyi mulkosilmäinen hauki – tutkijakin hämmästyi: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa!”

    4. 4

      Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    5. 5

      Samantha Fox esiintyy tänään Savossa – nuoret pilkkimiehet ihmeissään povipommista: ”Oon minä sitä Foxia kuullu joskus...”

    6. Näytä lisää