Digitoday

Valikko

Sonyn Spotify-sopimus vuoti julki – näin sitä arvioi suomalainen indie-levy-yhtiö

Julkaistu: , Päivitetty:

Spotifyn ja Sony Musicin välinen sopimus vuoti julki Yhdysvalloissa. Monet sopimuksen ehdot ovat tuttuja Suomessakin, mutta tulonjako närästää indie-yhtiöitä.
Spotify-musiikkipalvelu on maksanut Sony-levy-yhtiölle kymmenien miljoonien dollarien vuosittaiset ennakkomaksut, kertoo yhdysvaltalainen The Verge -verkkolehti. Lehti on saanut käsiinsä Sonyn ja Spotifyn välisen sopimuksen vuodelta 2011.

Sopimuksen mukaan Sony sai ensimmäisenä vuonna Spotifyltä 9 miljoonaa dollaria, toisena 16 miljoonaa dollaria ja mahdollisena kolmantena vuonna 17,5 miljoonaa dollaria.

The Verge arvioi, että Sony on saattanut pitää ennakkomaksut itsellään, eikä ole tilittänyt niitä lainkaan artisteilleen. Suomalaista indie-levy-yhtiötä The Vergen väitteet eivät vakuuta.

– Tuo on mielestäni väärä ja yksioikoinen tulkinta jutun faktoista, eikä itse sopimus anna mitään syytä tuollaiseen tulkintaan, sanoo Rockadillo Records -levy-yhtiön toimitusjohtaja Tapio Korjus, joka toimii myös indieyhtiöitä edustavan IndieCo-järjestön puheenjohtajana.

Korjuksen mukaan tällainen käytäntö on saattanut olla käytössä aiemmin ennen Spotifyä, jolloin jotkut digipalvelut maksoivat sopimukset aikaan saadakseen isoille yhtiöille kertaluonteisia korvauksia, jotka kirjattiin nimellä "service fees". Näitä ei ehkä käsitelty yhtiöissä ennakkomaksuina artisteille.

Nämä hyvitykset ovat Korjuksen mukaan loppuneet jo kauan sitten.

– Artistien managerit ovat jo vuosia vaatineet ja saaneet tarkempia selvityksiä ja tilityksiä myös suoratoistopalveluiden tulonmuodostuksesta, ja digibisnes on ylipäänsä muuttumassa läpinäkyvämmäksi ja myös reilummaksi, Korjus sanoo.

Korjuksen mukaan etumaksut ovat nykyään todellisia etumaksuja, sillä Spotify ei ole niin huonosti hoidettu yritys, että se jatkuvasti maksaisi levy-yhtiöille etumaksuina suurempia summia kuin niiden todellinen osuus palvelun käytöstä on.

Korjuksen mukaan Suomen riippumattomat levy-yhtiöt ovat olleet tässä kehityksen eturivissä, ja sitoutuneet muun muassa Fair Digital Rights -julkilausumaan.

Normaalit ehdot myös Suomessa

Sonynkin sopimuksessa mainittu tapa laskea levy-yhtiön Spotify-korvaukset ei miellytä suomalaisia indie-yhtiöitä. Yleisesti Spotify maksaa 70 prosenttia tuloistaan levy-yhtiöille suhteessa näiden markkinaosuuteen, eli niiden tuottamien kappaleiden kuuntelumääriin.

Korjuksen mukaan tämä suosii suuria kansainvälisiä hittejä, kun taas indie-yhtiöille sopisi paremmin niin sanottu käyttäjäkeskeinen tulonjakomalli.

Niin sanotussa user-centric-mallissa esimerkiksi kuuntelijan kuukausimaksu jakaantuisi vain niille artisteille, joita hän todella kuuntelee. Spotify taas laskee kaikki tulot ensin yhteen, ja jyvittää ne sitten artistien suhteellisen suosion mukaan. Laskutavalla saattaa olla artistin kannalta suuri merkitys, ja Spotifyn mallilla jonkin indie-yhtyeen innokkaan kuuntelijan kuukausimaksusta suuri osa voikin mennä jollekin kansainvälisille hittiartisteille.

The Vergen mukaan Sonyn sopimuksessa on myös niin sanottu Most Favored Nation -ehto, jonka mukaan Sonyn saamat korvaussummat ovat saattaneet nousta, jos joku toinen levy-yhtiö on saanut neuvoteltua Spotifyn kanssa Sonya paremman sopimuksen.

– Tämä Most Favored Nation -kohta on sopimuksessa täysin normaalia, ja myös suomalaiset indiet ovat saaneet sellaisen maininnan yhdessä neuvoteltuihin sopimuksiin, Korjus sanoo.

Ilmaiskäyttäjät ongelma levy-yhtiöille

Julkisuudessa monet artistit ovat väittäneet muun muassa Spotifyn riistävän heitä maksamalla liian pieniä korvauksia. Esimerkiksi yhdysvaltalainen pop-tähti Taylor Swift aiheutti kohtalaisen mediakohun poistamalla kaiken musiikkinsa Spotifystä aiemmin tänä keväänä. Toisaalla taas on väitetty levy-yhtiöiden vetävän välistä, ja omivan suurimman osan Spotifyn tilityksistä.

The Vergen mukaan Sonyn sopimus ei paljasta, miten levy-yhtiöt jakavat tulot artisteille. Lehti kuitenkin väittää, että sopimuksen perusteella Spotify tosiaan maksaa levy-yhtiöille noin 70 prosenttia tuloistaan, eikä siltä voi kohtuuden nimissä juuri vaatia enempää.

Korjuksen mukaan varsinaiset ongelmat ovat musiikin suoratoistopalvelujen ilmaiskäyttäjät.

– Ilmaiset suoratoistopalvelut eivät korvaa menetettyjä tuloja fyysisestä myynnistä ja hiipumassa olevasta latausmyynnistä, Korjus sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    4. 4

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    5. 5

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    6. 6

      Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

    7. 7

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    8. 8

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    9. 9

      Marjakauppias otti Matin tyrmistyksen herättäneet poimijat puhutteluun

    10. 10

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    6. 6

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    7. 7

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    8. 8

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    9. 9

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    10. 10

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    4. 4

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    7. 7

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    8. 8

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    9. 9

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    10. 10

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    4. 4

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    5. 5

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    6. Näytä lisää