Digitoday

Tapaus Kino.to: Kun piraattisivuston sulkeminen menee pieleen

Julkaistu: , Päivitetty:

Euroopan komission tutkimus varoittaa turvautumasta liian helposti verkkosivustojen sulkemiseen taistelussa piratismia vastaan.

Saksalainen elokuvien luvaton suoratoistopalvelu Kino.to suljettiin väkisin vuonna 2011, ja Euroopan komission yhteinen tutkimuskeskus syväluotasi tapahtuman seuraukset piratismin valossa.

Päätelmän mukaan iskulla ei loppujen lopuksi ollut juurikaan myönteisiä vaikutuksia oikeuksien haltijoille.

– Kino.to:n sulkeminen johti luvattomien videosuoratoistosivustojen käytön merkittävään, mutta lyhytaikaiseen vähenemiseen, tutkimuksessa (pdf) sanotaan.

Suhteellisen rajoitettu määrä luvatunta kulutusta vaihtui luvalliseen kulutukseen, koska Kino.to:lle oli olemassa vaihtoehtoisia lähteitä.

Tutkijat korostavat etenkin, mitä tapahtui palvelun sulkemisen seurauksena: Pian ilmestyi uusia tekijänoikeuksia rikkovia palveluja, jotka paitsi auttoivat elokuvien piraattimarkkinoita toipumaan nopeasti, myös aiheuttivat ongelmia viranomaisille.

Yhtäkkiä yhden sivuston ongelma oli muuttunut usean pienemmän sivuston ongelmaksi. Yhteen sivustoon puuttumalla ei enää saisi markkinaan merkittävää lovea edes tilapäisesti.

Sivujen sensurointi suosiossa

– Tuloksillamme on tärkeitä implikaatioita [nykyisille käytännöille] ja niitä on tulkittava varovasti, tutkijat huomauttavat.

Tulokset voivat vaihdella esimerkiksi maantieteellisen alueen mukaan riippuen siitä, minkälaisia laillisia vaihtoehtoja on tarjolla.

Pitää myös muistaa, että markkinat kehittyvät nopeasti, ja esimerkiksi suosittu suoratoistopalvelu Netflix aloitti laajentumisensa Eurooppaan vasta vuonna 2012. Tuloksia ei siis voi suoraan johtaa nykypäivään.

Varsinaisten sivustojen sulkemisten sijaan monissa maissa on turvauduttu niiden sensuroimiseen käyttäjiltä.

Muun muassa Suomessa operaattorit on oikeuden päätöksellä määrätty estämään pääsy Pirate Bay -sivustolle, eivätkä operaattorien valitukset ylempään oikeusasteeseen tuoneet asiaan muutosta.

Myös Euroopan unionin tuomioistuin linjasi aiemmin keväällä, että operaattoreiden on oikeuden päätöksellä estettävä pääsy piraattisivustoille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori arvioi: Tällainen rangaistus Turun puukottajaa odottaa – murha tai tappo, tuomio voi olla sama

    2. 2

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    3. 3

      Helsinkiläinen 30-vuotias mies kaivoi lompakostaan 226,05 euroa – entä sinä?

    4. 4

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    5. 5

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    6. 6

      Ministeri Orpo kertoi "työlistansa" – nämä suuret muutokset aiotaan toteuttaa Suomessa

    7. 7

      Juna syöksyi topparin läpi Joutsenossa – veturi roikkuu uhkaavasti ajotien yllä

    8. 8

      Omakotitalosta löytyi palaneen naisen ruumis Mikkelissä

    9. 9

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    10. 10

      Onko muovikipposi terveysriski? Eviran asiantuntija kertoo, kauanko sitä on turvallista käyttää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    6. 6

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    7. 7

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    8. 8

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    9. 9

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    10. 10

      Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori arvioi: Tällainen rangaistus Turun puukottajaa odottaa – murha tai tappo, tuomio voi olla sama

    2. 2

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    3. 3

      Helsinkiläinen 30-vuotias mies kaivoi lompakostaan 226,05 euroa – entä sinä?

    4. 4

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    5. 5

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    6. Näytä lisää