Digitoday

Valikko

Karu laki historiaa: Pelkkä Facebook-tykkäys saattoi tuoda poliisin ovelle

Intia kevensi linjaansa Facebookin ja Twitterin suhteen sen jälkeen, kun käyttäjiä oli vangittu heppoisin perustein.

Intian korkein oikeus kaatoi kiistellyn lain, joka antoi poliisin pidättää kansalaisia sosiaalisessa mediassa ja muualla internetissä julkaistuista kommenteista.

Hallituksen puoltama laki kaatui perustuslain vastaisena, muun muassa Washington Post kertoo. Yksi tuomareista korosti, etteivät he epäröineet hetkeäkään vuonna 2009 säädetyn lain kumoamista.

Useita ihmisiä on pidätetty lain nojalla heidän kirjoitettuaan Facebookissa tai vaikka Twitterissä hallitusta arvostelevia tai muuten loukkaaviksi tulkittuja kommentteja. Lain perusongelmana pidettiinkin sitä, että sen nojalla miltei minkälainen kritiikki tahansa voitiin tulkita laittomaksi.

Laki mahdollisti jopa kolmen vuoden vankeustuomiot. Kaiken päälle pidätyksiin ei tarvittu aina näppäimistön käyttöä. Joskus pidätykseen riitti, että käyttäjä oli klikannut toisen kirjoitusta "tykätäkseen" siitä.

Muualla tilanne ei ole yhtä ruusuinen. Facebook ja Twitter ovat tyystin kielletyt ainakin Kiinassa, ja lisäksi hinkuja sosiaalisen median rajoittamiseen on esimerkiksi Turkissa, joka on ollut vuoroin Twitterin ja vuoroin Facebookin kimpussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    4. 4

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    5. 5

      Kesäajasta luopumista vaaditaan kansalaisaloitteella – muutoksen tiellä on EU-direktiivi 2000/84/EY

    6. 6

      IS seuraa SM-liigan puolivälieriä: HIFK otti ohjat kotonaan

    7. 7

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    8. 8

      11 todella ärsyttävää tyyppiä hampurilaisravintolassa

    9. 9

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    10. 10

      Kolmasluokkalaista moitittiin Wilma-viestillä ahkeruudesta: ”Työkirjatehtävien tekeminen liian pitkälle kotona. Ei ole luvallista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    4. 4

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    5. 5

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    6. 6

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    7. 7

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    8. 8

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    9. 9

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    10. 10

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

    4. 4

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    5. 5

      Kesäajasta luopumista vaaditaan kansalaisaloitteella – muutoksen tiellä on EU-direktiivi 2000/84/EY

    6. Näytä lisää