Digitoday

Valikko

Microsoft vankistaa läsnäoloaan Galaxyissa: Ostajat kiittävät?

Esiasennetut sovellukset eivät ole puhtaasti hyvä juttu, ja Cnetin mukaan Samsung näyttää ymmärtävän tämän itsekin.

Microsoft kertoi maanantaina uusista edistysaskeleista tuottavuuden ilosanoman julistamisessa halki alustarajojen, tällä kertaa Androidi-käyttöjärjestelmässä. Office-ohjelmat ovat tavoittamassa uusia yleisöjä, sillä mukaan tulevat Samsungin Android-tabletit.

Jo aiemmin on kerrottu, että Microsoft tuo OneNoten, OneDriven ja Skypen esiasennettuina Samsungin seuraavaan lippulaivapuhelimeen, Galaxy S6:een ja Galaxy S6 Edgeen.

Nyt Samsung aikoo asentaa edellä mainittujen ohjelmien lisäksi myös Microsoftin Wordin, Excelin ja PowerPointin valittuihin Android-tabletteihinsa.

Microsoft kertoi asiasta blogissaan. Toisessa blogimerkinnässään yhtiö uutisoi sopimuksista useiden OEM-valmistajien kanssa saadakseen kyseiset Office-sovelluksensa yhä useampaan Android-laitteeseen tänä vuonna.

Tunnetuimpana nimenä joukossa loistaa Dell, mutta kumppaneita on ympäri maailmaa, kuten TrekStor Saksassa, Datamatic Italiassa, DEXP Venäjällä, QMobile Pakistanissa ja Tecno Afrikassa. Mukana on myös mobiililaitteita tehtaissaan tuottava Pegatron.

Ennalta asennetut sovellukset ovat kuitenkin kaksipiippuinen juttu, sillä monet suhtautuvat niihin turhana tilaa vievänä kuonana. Cnetin mukaan näyttääkin siltä, että Galaxy S6:ssa on ensimmäistä kertaa mahdollista poistaa esiasennettuja sovelluksia tai kytkeä ne pois päältä. Päteekö tämä myös Microsoftin sovelluksiin?

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    2. 2

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    3. 3

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    4. 4

      Kolikkokohusta tuli välittömästi some-vitsi – tällaisia vaihtoehtoisia juhlarahoja suomalaiset keksivät

    5. 5

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    6. 6

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    7. 7

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    8. 8

      Henri, 27, rakensi itselleen liikuteltavan talon 5000 eurolla – suomalaiset innostuivat

    9. 9

      Kolme uutta ministeriä, kokoomus ja perussuomalaiset jakavat salkkuja keskenään

    10. 10

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    5. 5

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    6. 6

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    7. 7

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    8. 8

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    9. 9

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    10. 10

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    2. 2

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    3. 3

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    4. 4

      Kolikkokohusta tuli välittömästi some-vitsi – tällaisia vaihtoehtoisia juhlarahoja suomalaiset keksivät

    5. 5

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    6. Näytä lisää