Digitoday

Valikko

Näin nettikauppatutkimus tehtiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Kaupat testattiin noin 25 testikäyttäjällä ja tulokset koottiin videoilta.

Testissä käytetyn yksinkertaisen määritelmän mukaan käytettävyydellä tarkoitetaan oppimisen ja käytön helppoutta ja miellyttävyyttä.

Usability Test tutkii verkkosivuja testikäyttäjillä, jotka käyttävät sivuja kotoaan käsin. Käyttösessiot nauhoitetaan, ja testikäyttäjä kertoo käyttöprosessin aikana kokemuksistaan. Tällä tavalla saadaan tietoa siitä, miksi käyttäjillä on vaikeuksia ja miksi he lopettavat palvelun käytön tietyssä kohtaa. Perinteiset analytiikkatyökalut, kuten Google Analytics, kertovat ainoastaan, missä kohdin prosessi alkaa ontua.

Usability Test teki testin helmikuussa 2015 Taloussanomien ja Digitodayn toimeksiannosta. Kutakin tutkimuksen kymmentä kauppaa käytti noin 25 testikäyttäjää kotikoneillaan ja tulokset analysoitiin kuvaruutuvideoilta, joilla testikäyttäjät myös kertoivat ajatuksiaan sivuista ja selittivät, mitä ovat tekemässä.

Selvityksessä testattiin ensimmäistä käyttökertaa, eli aiemmin kauppaa käyttäneitä pyydettiin jääväämään itsensä.

Testiasetelma oli yksinkertaisempi kuin normaali käyttötilanne: etsittiin ja ostettiin yksi tuote ilman erityisvaatimuksia, hakusana (iPhone, pizza, peitto) annettiin tehtävässä ja maksutapahtumaa ei testattu. Todellisissa käyttötilanteissa onnistumisprosentit ovat todennäköisesti pienempiä.

Tutkimuksessa haluttiin selvittää kaksi asiaa:

1. Tuotteiden vertailu: saako käyttäjä helposti kuvan tarjolla olevista vaihtoehdoista?

2. Ostotapahtuma: Ostettaviksi tuotteiksi valittiin kaupasta riippuen iPhone, pizza tai peitto, koska nämä ovat tuttuja lähes kaikille käyttäjille, ja kunkin tuotteen esillepano on nettikaupassa hankalaa.

Näistä saatiin kaksi tehtävää:

1. Tarvitset kännykän. iPhone kiinnostaa sinua. Paljonko maksaa halvin iPhone-malli tässä kaupassa?

2. Osta halvin saatavilla oleva iPhone. Käytä todellisia tai keksittyjä henkilötietoja. Lopeta, kun pyydetään maksamaan. Toimitus postitse.

Pizzan ja peiton ostamista mittavat tehtävät muistuttivat läheisesti iPhone-testien tehtäviä. Eri kaupoilla sanamuodoissa oli joitakin pieniä eroja kauppojen eroista johtuen.

Käytettävyyttä arvioitiin seuraavin mittarein:

- Vaikeus: käyttäjän oma arvio tehtävien vaikeudesta asteikolla 1–5 erittäin helposta erittäin vaikeaan.

- Onnistumisprosentti: oma arvioni käyttäjän onnistumisesta kussakin tehtävässä

- Net Promoter Score (NPS) -suositusindeksi: testin lopussa käyttäjiltä kysyttiin standardin Net Promoter -kyselyn mukaisesti, kuinka todennäköisesti hän suosittelisi kauppaa ystävälleen ostokokemuksensa perusteella.

- Virheilmoitukset: laskettiin, kuinka monta virheilmoitusta käyttäjät kohtasivat.

Alkuperäisessä testiasetelmassa olivat mukana myös Tori.fi, Huuto.net, Ellos.fi sekä Aurinkomatkat, jotka jätettiin kuitenkin lopullisesta testistä pois.

Syynä tähän olivat Tori.fin kytkeminen Danske Bankin mobiilimaksusovellukseen, jonka käyttäjäksi testaajat eivät halunneet rekisteröityä. Huuto.netin testaaminen aloitettiin, ja se sai ensimmäisestä tehtävästä eli hausta tulokseksi nolla. Ostoskoria ei kuitenkaan voitu testata, koska se olisi edellyttänyt oman sähköpostiosoitteen käyttöä. Tätä ei testaajilta edellytetty.

Aurinkomatkat jätettiin pois, koska sivut olivat luonteeltaan vahvasti käyttäjäänsä ohjailevat. Lähestymistapa sopii hyvin matkatoimistolle, mutta tekee sivuista yhteensopimattoman arviointikriteeriemme kanssa. Elloksen kytkös oikeaan henkilötunnukseen oli niin vahva, että palvelu jäi testaamatta. Testikäyttäjiä ei velvoiteta oikeiden henkilötietojensa antamiseen.

Huuto.net on osa samaa Sanoma-konsernia kuin Taloussanomat ja Digitoday.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    4. 4

      Vakavasti palanut Juhani Palmu herätettiin nukutuksesta – yhdeksän varvasta amputoitu

    5. 5

      AL: Poliisiauto varastettiin aseella uhaten Pirkkalassa – poliisit ampuivat omaa autoaan

    6. 6

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    7. 7

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    8. 8

      Huippumallin paljastus kulissien takaa – näin meikittömästä naapurintytöstä loihditaan kaunotar vailla vertaa

    9. 9

      Teinipojat turmelivat päiväkodin Nurmijärvellä – hajottivat jopa pienten lasten askarteluja

    10. 10

      Linda Lampenius avautuu suuresta surustaan Eeva-lehdelle: ”Tuntui kuin sydän olisi revitty rinnastani irti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    4. 4

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    5. 5

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    6. 6

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    7. 7

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    8. 8

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    9. 9

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    10. 10

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    4. 4

      Vakavasti palanut Juhani Palmu herätettiin nukutuksesta – yhdeksän varvasta amputoitu

    5. 5

      AL: Poliisiauto varastettiin aseella uhaten Pirkkalassa – poliisit ampuivat omaa autoaan

    6. Näytä lisää