Digitoday

Valikko

Kaiken kohun jälkeen: Google vetää Glassin myynnistä

Julkaistu: , Päivitetty:

Myynti oli rajoitettua, mutta nyt se loppuu kokonaan. Google Glassia ei voi enää tilata ensi viikon jälkeen.
Google ilmoitti myös rajuista muutoksista kokeellisessa, vuonna 2013 alkaneessa Glass Explorer -ohjelmassa, joka kehitti ja toi myyntiin virtuaalilasit. Koko projekti siirretään ulos futuristisia tuotteita kehittävästä Google X -yksiköstä Googlen ostamaan kotiteknologia-alana yritykseen Nestiin.

Googlen mukaan hankkeessa keskitytään Glassin tuleviin versioihin, mutta nykyversiota ostaneille yrityksille tuki jatkuu edelleen. Tämä tuskin lohduttaa niitä ihmisiä, jotka ostivat 1 500 dollaria maksaneet lasit odottaen niiden jatkokehityksen tuovan lisää sovelluksia ja käyttötapoja.

Google Glassin kysyntää lietsottiin pitkällä rajoitetulla myynnillä. Lasit tulivat yleiseen myyntiin runsaat puoli vuotta sitten, mutta aivan ilmeisesti niistä ei tullut mitään myyntimenestystä.

Lasien yleistymisen myötä myös antipatia niitä kohtaan kasvoi ja johti muun muassa kieltoihin ravintoloissa ja elokuvasaleissa.

Google Glass -ohjelman johdossa jatkaa Ivy Ross, joka raportoi Nestin toimitusjohtajalle Tony Fadellille, kertoo BBC. Edellinen tuli muotimaailmasta ja jälkimmäinen tunnettiin ennen Applen suunnittelijana. He muodostanevat oikean parin korjaamaan sen mikä teloi eniten Google Glassin menestystä: kömpelö teknonörtti ulkoasu.

Glassin myynnin lopettamisesta kirjoittaneen BBC:n teknologiakirjeenvaihtaja Rory Cellan-Jones summasi oman virtuaalilasikokemuksensa näin:

– Vietin pari kuukautta pitäen Glass-laseja. Niissä on useita hyödyllisiä ominaisuuksia – varsinkin kamera. Mutta niissä on yksi valtava haitta – ne saavat pitäjänsä näyttämään kahjolta. Tämä tarkoitti sitä, etteivät ne koskaan vetoa suureen yleisöön.

  • Google Glass

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    3. 3

      Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

    4. 4

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    5. 5

      Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

    6. 6

      Muistatko 10 vuoden takaisen hullun F1-kisan? Debytantti nousi 22. ruudusta kärkeen – ura oli pian ohi

    7. 7

      Kolmivuorotyö vie SM-hopeamitalistin voimat – ”Vuokra pitää maksaa”

    8. 8

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    9. 9

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    4. 4

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    5. 5

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    6. 6

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    7. 7

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    8. 8

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    9. 9

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    10. 10

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    3. 3

      Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

    4. 4

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    5. 5

      Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

    6. Näytä lisää