Digitoday

Valikko

Huima arvio Hyperloop-ihmiskapseleista – mutta onko maailma valmis?

Julkaistu:

Hyperloop-liikennejärjestelmä voisi olla toiminnassa jo kymmenessä vuodessa. Mashablen mukaan hankkeen suurin este ei ehkä olekaan tekninen.

SpaceX:n ja Teslan perustaja Elon Musk esitteli viime vuonna mitä eriskummallisimman joukkoliikennevälineen nimeltä Hyperloop. Nyt siitä julkaistiin 68-sivuinen tekninen selvitys (pdf), joka käy läpi hankkeen tilannetta, haasteita ja tulevaisuutta.

Asiasta kirjoittavan Mashablen mukaan kehittäjät arvioivat tieteiskuvitelmalta kuulostavan Hyperloopin voivan olla toiminnassa jo kymmenessä vuodessa.

Hanketta edistävän JumpStartFundin pääjohtajan Dirk Ahlbornin mukaan tekniset ongelmat on jo ratkaistu, joten se siitä tieteiskuvitelmasta. Ongelmana on sen sijaan vakuuttaa epäilijät siitä, että tämä on oikeasti mahdollista toteuttaa.

– Kun puhun ihmisille, he katsovat minua ja sanovat "ai te rakennatte avaruusalusta", johtaja kuvaili arkea Mashablelle.

Ja vaikka Ahlborn ei sitä suoraan sanonutkaan, lienee kapselien turvallisuus myös monien päähuolenaihe. Ne liikkuvat sentään suunnitelmissa jopa 1300 kilometrin tuntinopeudella.

Järjestelmässä käytetään alhaista ilmanpainetta ja magneettista kiihdytystä kuljettamaan ihmisillä täytettyjä kapseleita eri kaupunkien välillä. Ensiksi on ajateltu 30 minuutin yhteyttä Los Angelesin ja San Franciscon välille, mutta visioissa on koko Yhdysvallat kattava liikenneverkosto.

Kahdenkin kaupungin yhdistäminen maksaisi useita miljardeja. Hankkeen rahoitus on vielä auki, mutta siinä saattavat auttaa muun muassa rikkaat yksityishenkilöt ja joukkorahoitus.

Äskettäin esiteltiin toinenkin merkittävä teknologiahanke, jonka pitäisi olla totta kymmenessä vuodessa: Lockheed Martin aikoo rakentaa tuotantokäyttöön sopivan ja kompaktin fuusioreaktorin.

Jännä nähdä, kumpi näistä hankkeista toteutuu ensin. Fuusioreaktorin tekniikka tosin lienee melkoisesti Hyperloopia haastavampaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    3. 3

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    4. 4

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    5. 5

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    6. 6

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    7. 7

      Kolmikymppinen nainen testasi 7 erilaista bikiniyläosaa – katso, mitä eri mallit saavat aikaan

    8. 8

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    9. 9

      28 vuotta taksikeskuksessa palvellut Paula lähetti viimeisen tilauksen keskiviikkona – uusi järjestelmä sotki systeemin välittömästi

    10. 10

      Trumpille erävoitto: Yhdysvaltain senaatti aloittaa keskustelun Obamacaren kumoamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    4. 4

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    5. 5

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    6. 6

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    7. 7

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    8. 8

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    9. 9

      Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

    10. 10

      Kommentti: Lomamatkan jälkeen tullut 700 euron huijauslasku kumosi harhaluuloni luottokorttien turvallisuudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    3. 3

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    4. 4

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    5. 5

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    6. Näytä lisää