Digitoday

Valikko

Nokia julkaisee kartat iPhoneen, jättää Lumiat paitsioon

Julkaistu: , Päivitetty:

Here-karttasovellus ilmestyi juuri Android-puhelimille Google Playssa. Seuraavaksi Nokian kartat suuntaavat Applen iPhone-puhelimiin.

Nokia aikoo julkaista Nokia Here -karttasovelluksensa Applen laitteille ensi vuoden alussa.

– Tavoitteena oli alun perin tämän vuoden loppu, mutta haluamme tehdä sovelluksesta mahdollisimman hyvän, joten näillä näkymin Here-kartat julkaistaan App Storessa vuoden 2015 alussa, kertoi Udo Szabo Nokian Here-yksiköstä Nokian lehdistölle suunnatussa tilaisuudessa tiistaiaamuna.

Nokian Here-karttasovelluksen etuna esimerkiksi Googlen karttoihin on se, että useiden maiden kartat voi ladata puhelimen muistiin, joten niiden käyttöön ei välttämättä tarvitse verkkoyhteyttä. Esimerkiksi Google-karttasovelluksessa voi puhelimeen ladata enintään 50x50 km -alueen.

Viime viikolla Here-karttasovellus julkaistiin myös Googlen Play-sovelluskaupassa.

Android-puhelimille Nokian Here-karttasovellus on ollut saatavissa jo marraskuun lopusta alkaen, kun Nokia julkaisi sovelluksen beta-testiversion omilla sivuillaan. Beta-sovelluksen asentaminen vaati puhelimen käyttäjältä hieman ylimääräistä vaivaa, esimerkiksi muutoksia turva-asetuksiin.

Szabon mukaan sovelluksen beta-versiota ladattiin kuukaudessa Nokian sivuilta noin miljoona kertaa. Samsungin puhelimille Here-sovellus on ollut saatavissa lokakuusta lähtien Samsungin omasta sovelluskaupasta.

Nokia ei ole lähiaikoina suunnittelemassa päivitystä Lumia-puhelimien Here-sovellukseen.

– Kun Nokia teki puhelimia, tavoitteemme olivat hieman erilaiset. Nyt kehitämme sovelluksia realistisesti markkinoiden perusteella, Szabo sanoi.

– Microsoft maksaa kartoistamme lisenssimaksuja ja on vastuussa sovelluskehityksestä.

Nokia myi matkapuhelinyksikkönsä Microsoftille viime vuonna. Lumia-puhelimien markkinaosuus on jäänyt muutamaan prosenttiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      Brittilaulajattaren sydäntä särkevä suru-uutinen Twitterissä: menetti lapsensa

    5. 5

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    6. 6

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    7. 7

      Raskaana oleva Serena Williams lähes alasti lehden kannessa – rohkeassa kuvasarjassa vain kädet rintojen peittona

    8. 8

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    9. 9

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    10. 10

      Yle: Missilegenda Marita Lindahl on kuollut – ystävä: ”Hän oli olemukseltaan aristokraattinen, mutta ihmisenä ei”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    2. 2

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    3. 3

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    4. 4

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    5. 5

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    6. 6

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    7. 7

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    8. 8

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    9. 9

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    10. 10

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    9. 9

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      Brittilaulajattaren sydäntä särkevä suru-uutinen Twitterissä: menetti lapsensa

    5. 5

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    6. Näytä lisää