Digitoday

Valikko

Kustantaja torjui Googlen, ampui omaan jalkaansa

Julkaistu: , Päivitetty:

Suuren saksalaiskustantajan Axel Springerin oli pakko lopettaa Googlen uutispalvelun esto kävijämäärien romahdettua.

Google on kiistellyt jo vuosia saksalaisten lehtitalojen kanssa siitä, saako se näyttää julkaisujen uutisten alkuja omilla sivuillaan. Kustantajien mukaan Googlen pitäisi maksaa korvaus niille kuuluvan sisällön käyttämisestä.

Kaksi viikkoa sitten Axel Springer ryhtyi estämään Googlen robottihakuja uutissivuiltaan. Seuraukset olivat katastrofaalisia. Reutersin mukaan uutisten puuttuminen Google News -palvelusta leikkasi Axel Springerin Googlen hakukoneen kautta saamia klikkauksia 40 prosenttia. Google Newsista tulevien lukijoiden määrä väheni 80 prosenttia kahdessa viikossa.

Kustantaja Mathias Döpfner sanoi, ettei hänelle jäänyt vaihtoehtoja, sillä Google-näkyvyyden jatkuva estäminen olisi ampunut yrityksen ulos markkinoilta. Hän sanoi tapahtuneen vain todistavan, että Googlella on hakumarkkinoiden monopoli. Asiasta uutisoi muun muassa 9to5Google.

Saksa ei ole ainoa maa, jossa julkaisijat ovat nousseet vastustamaan Googlen valta-asemaa. Äskettäin Espanja sääti lain, joka säätelee kuinka sisällön yhdistelijät saavat esittää sisältöä hakutuloksissa.

  • hakukone

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      Tästä kuvasta kuskilegenda Leo Kinnunen muistetaan: Jorma Pulkkinen roikkui hengenvaarallisesti takaluukussa

    3. 3

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    4. 4

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    5. 5

      58 lentokonetta ja 75 000 euron vessa vai Lada ja 77 neliön asunto? Vladimir Putinin todellinen omaisuus on täysi mysteeri

    6. 6

      Tarja Halonen jäi lääkärin neuvosta pois Helsingin-lennolta 1978 – kone putosi järveen ja räjähti

    7. 7

      Heti draamaa Jyväskylän MM-rallissa! Toyotan suomalaiskuljettaja romutti autonsa testierikoiskokeella

    8. 8

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    9. 9

      Mitä Mika Salon Ferrarille tapahtui Unkarissa 18 vuotta sitten? ”Olemme sopineet, ettei asiasta puhuta”

    10. 10

      Poliisi loukkaantui kiinniottotilanteessa huoltamon pihalla Karkkilassa – joutui sairaalaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    2. 2

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    3. 3

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    4. 4

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    5. 5

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    6. 6

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    7. 7

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    8. 8

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    9. 9

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    10. 10

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      Tästä kuvasta kuskilegenda Leo Kinnunen muistetaan: Jorma Pulkkinen roikkui hengenvaarallisesti takaluukussa

    3. 3

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    4. 4

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    5. 5

      58 lentokonetta ja 75 000 euron vessa vai Lada ja 77 neliön asunto? Vladimir Putinin todellinen omaisuus on täysi mysteeri

    6. Näytä lisää