Digitoday

Asteroidifirma satelliitin menetyksestä: Näitä sattuu

Julkaistu: , Päivitetty:

Planetary Resourcesin vastaus raketin räjähdyksessä menetettyyn satelliittiin on pragmaattinen. Rakettien laukaisu ei ole helppoa.

Kunnianhimoinen, mutta vasta aloitteleva seattlelaisyritys Planetary Resources tähtää pitkällä aikavälillä asteroideja louhimaan, mutta alkajaisiksi avaruuteen haluttiin Arkyd 3 -testisatelliitti – yhtiön ensimmäinen sellainen.

Satelliitti kuitenkin menetettiin keskiviikkona, kun Orbital Sciences epäonnistui satelliittia kantaneen Antares-rakettinsa laukaisussa pian lähdön jälkeen. Samalla menetettiin suuri määrä muutakin rahtia, jonka oli määrä päästä kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle raketin nokassa olleen Cygnus-aluksen kyydissä.

– Tällainen skenaario on osa mitä tahansa varhaisen vaiheen yritystä ja etenkin meidän kaltaista yritystä, joka tähtää näinkin uskaliaaseen tehtävään. Olisi hyvin yllättävää, jos tällaisia epäonnistumisia tai takaiskuja ei tapahtuisi ja siksi olemme varautuneet niihin, Planetary Resourcesin johtaja Chris Lewicki kirjoittaa yhtiönsä sivuilla. Kirjoitus on otsikoitu "Live to fly another day".

Arkyd 3 oli tarkoitus viedä ISS:lle, josta se olisi muutaman kuukauden päästä lähetetty Maata kiertävälle radalle. Näin oli määrä testata satelliitin avioniikkaa ja hallintalaitteita ennen sen putoamista takaisin ilmakehään. Entistä isompi testialus Arkyd 6 on jo kehitteillä ja se on tarkoitus laukaista ensi vuoden jälkipuoliskolla.

– Vaikka olemmekin suruissamme laukaisun epäonnistumisen valitettavista seurauksista, se ei vaikuta käytännössä lähes mitenkään omaan kehitysaikatauluumme, budjettiimme tai suunnitelmaamme.

Firma voi olla pieni, mutta sillä on koko joukko merkittäviä sijoittajia takanaan. Heihin lukeutuvat muun muassa Googlen Larry Page ja Eric Schmidt, Virgin-miljardööri Richard Branson ja entinen Microsoft-johtaja Charles Simonyi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    4. 4

      Puukkoiskun pääepäilty opiskeli turkulaisessa peruskoulussa

    5. 5

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    6. 6

      Kausityöntekijän murhan käsittely alkaa Rovaniemellä – safariopasta epäillään avovaimonsa puukottamisesta

    7. 7

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    8. 8

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    9. 9

      Miestä puukotettiin Helsingin Kontulassa – tekijä pakeni paikalta

    10. 10

      Brittitoimittaja muisteli: Tallin bussi kävi usein tyhjäkäynnillä hotellin edessä – Kimi Räikköstä yritettiin saada hereille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    4. 4

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    5. 5

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    6. 6

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    7. 7

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    8. 8

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    9. 9

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    10. 10

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    4. 4

      Puukkoiskun pääepäilty opiskeli turkulaisessa peruskoulussa

    5. 5

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    6. Näytä lisää